– Lauantaina rallin ensimmäisellä pätkällä Chris Meeke pääsi heti 14 sekunnin karkumatkalle. Saimme sentään toiseksi parhaan ajan ja olimme hieman nopeampia kuin tehdas Suzukilla ajava Gay Wilks. Toisella pätkällä pystyin jo parempaan suoritukseen, jäin Meekelle vain kolme kymmenystä. Autossamme oli päivän aikana pieniä teknisiä ongelmia, jotka haittasivat vauhdin pitoa. Kolmosella meni pakoputki poikki, enkä kuullut nuottia kypäräpuhelimesta, sillä meteli autossa oli valtaisa. Raidetanko oli myös saanut siipeensä, joka puolestaan aiheutti klappia ohjaukseen. Osin näistä syistä johtuen emme pystyneet aivan täysipainoiseen suoritukseen ensimmäisen ajopäivän aikana. Yö tauolle mennessä olimme pudonneet luokan neljänneksi, kertoili Aki päivän tapahtumista.


Lauantain viimeisessä huollossa auto saatiin kuntoon vaihtamalla pakoputkisto sekä vääntynyt raidetanko. Viiden erikoiskokeen jälkeen veljekset löytyivät luokkansa neljänneltä tilalta, 8 sekunnin päässä kolmannesta ja 18 sekunnin toisesta sijasta. Asetelma oli ihan siedettävä ajatellen toista kisapäivää.


– Sunnuntaiaamuna lähdimme liikkeelle normaalilla tsempillä. Auto oli jälleen kunnossa ja päätimme tavoitella nousua tuloslistalla. Päivän ensimmäisellä erikoiskokeella 7 kilometriä lähdöstä etupyörä osui ajolinjalla olleeseen tukkiin. Osuma oli sen verran kova, etteivät tukivarret kestäneet sitä, vaan pyörä irtosi ja homma oli tällä kertaa ohi. Ei tässä auta harmitella, tätä sattuu ja takapakit kuuluvat lajin luonteeseen. Tämähän on sitä kuuluisaa ”motorsporttia”, kuittaa Aki huumorilla.


Ralli hommat jatkuu Subaru Cupissa parin viikon kuluttua 20-30.5.2004 San Marinossa. Englantiin palataan 11-12.6.2004 Ylämailla ajettavan RSAC Scottish Rallyn merkeissä.


Teksti: Jani Kekoni & Harri Savolainen, Aki Teiskosen tiedoitus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste