Ensimmäisen lenkin jälkeen Akin sijoitus oli neljäs, 17 sekuntia kisan johdossa olleen Bentivoglin perässä. Aloitus ei Akin osalta sujunut aivan nappiin, sillä matkaan oli lähdetty hakemaan kauden avausvoittoa, jonka saavuttaminen näytti karkaavan käsistä. Kaikki oli kuitenkin vielä mahdollista.
Toisella lenkillä Aki tiukensi otettaan, pyrkien ajamaan kärkeä kiinni. Kisassa onnistui oikeastaan vain yksi erikoiskoe, joka oli tämän kakkoslenkin viimeinen. Tällä erikoiskoe kuudella Aki nappasi Cup kuskien pohja-ajan nimiinsä ja oli peräti neljänneksi nopein koko kisassa. Tässä vaiheessa kärkeen oli noussut Scandola, Aki oli noussut kolmanneksi 19 sekunnin päähän ja toisena olleeseen Bentivogliin oli kiinni kurottavaa 9 sekuntia. Erot olivat edelleen pieniä, jokaisesta sekunnista käytiin kovaa kamppailua.
Kolmannelle kierrokselle lähdettäessä Aki aloitti hyökkäyksen ja lähti tavoittelemaan Bentivoglin päänahkaa. Kahdeksan erikoiskokeen jälkeen Aki puristi ohi ja nousi toiseksi 1,6 sekunnin turvin. Yhdeksännellä eli kisan viimeisellä erikoiskokeella tuli Bentivoglin vastaisku ja kuittaus! Hän pystyi kuin pystyikin nitistämään Akin ja nousi takaisin kakkoseksi 0.6 sekunnin erolla, Akin jäädessä kolmanneksi. Miehet kävivät tiukan taistelun sekunninkymmenyksistä ja valitettavasti tällä kertaa Akin tappioksi. Kolmas tila on kuitenkin Cupin kisoissa toiseksi paras saavutus, joten tähän voi olla aivan tyytyväinen. Voiton Subaru Cupin yleiskilpailussa vei nimiinsä Scandola, jolle Aki jäi 27 sekuntia. Tässäkin kisassa pieni marginaali aivan terävimpään kärkeen osoitti Akin vauhdin olevan Cupin kärkimiesten luokkaa, kuten se on ollut koko kauden ajan. Akin suorituksia arvioitaessa tulee huomioida hänen ja saapasmaan miesten välinen valtaisa kokemusero. Useimmat heistä ovat kiertäneet kotimaansa kisoja vuosia ja luonnollisesti nauttivat kokemuksen tuomista eduista. Muistettava on myös Akin vähäinen kokemus nelikon puikoissa. Yleiskilpailussa veljekset kuittasivat kahdeksannen tilan, joka on kauden paras sijoitus Italian kisojen osalta. Cupin loppupisteisiin ei tällä viimeisellä osakilpailulla ollut merkitystä, Akin sijoitus pysyi viidentenä.
– Hyvä kisa, ei ongelmia, vauhtia olisi saanut olla hieman lisää. Yritin parhaan kykyni mukaan puristaa Subarusta kaiken irti, mutta eipä sekään aivan riittänyt. Tiukkaa oli lähdöstä maaliin, kuten tulokset osoittaa. Näin kävi tällä kertaa, enkä pystynyt parempaan suoritukseen ajollisestikaan. Tähän on kuitenkin hyvä päättää kausi ja aloittaa tulevan kauden valmistelut. Kausi on ollut tapahtumia täynnä ja kokemusta on karttunut. Tulevalla kaudella tulee olemaan joiltakin osin ehkä hieman helpompaa kun voin hyödyntää saatuja oppeja, Aki kuittaa.
Ihan vielä Aki ei voi heittää reissureppua naulakkoon, vaikka kausi onkin kilpailujen osalta päätöksessään. Ennen joulu on käytävä esittäytymässä parissa motorshow tilaisuudessa Italiassa.
Teksti: Teiskosten tiedoitustiimi Harri Savolainen & Jani Kekoni