Akin viereen istahtaa velimies Miika ja pojat lähtevät mittaamaan naapurin maan miesten vauhtia Jari Latvalan omistamalla Toyota Corolla WRC autolla. Kyseessä ei ole tutustumisesta autoon ostoaikeissa, vaan peli on Teiskosille vuokrattuna vain tätä yhtä kisaa varten. – Nyt lähdetään kokeilemaan miltä meno maistuu WRC:n ratissa. Saimme neuvoteltua sopimuksen Jarin kanssa hänen autonsa vuokrauksesta kisaan. WRC kokeilu on ollut työn alla jo jonkin aikaa ja nyt sen toteuttaminen tuli mahdolliseksi. Tämä on yksi suunnitelmieni mukainen askel eteenpäin urallani, myhäilee Aki tyytyväisenä.


Aki ei lähde ensimmäistä kertaa ajamaan Eestiin. Vuonna 2003 hän voitti luokkansa Tallinna rallissa Honda Integralla, joten paikalliset kilpailu olosuhteet ovat vielä tuoreessa muistissa. RS Rally on kaksi päiväinen kisa, jonka reitille on mahdutettu 12 erikoiskoetta Etelä-Eestin sorateillä. Lähtö ja maali sijaitsevat Otepään hiihtostadionilla, noin 40 kilometrin etäisyydellä Tarton kaupungista. Otepään alueella sijaitsee maan ainoa varsinainen hiihtokeskus, jossa on mahdollista harrastaa myös alppilajeja. Kaupunki on talvisin sekä kesäisin suosittu matkailukohde, jota paikalliset pitävät maan talvi pääkaupunkina.


Seuraavaksi on kisa kalenterissa merkintä Neste Rally viikonlopulle 6 – 8.8.2004. Silloin Teiskoset starttaavat kauden kotimaiseen huippu tapahtumaan S1600 luokan Fiat Puntolla tavoittelemaan menestystä Junioreiden MM-sarjan osakilpailussa.


Teksti: Aki Teiskosen tiedoitustiimi, Jani Kekoni & Harri Savolainen

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste