Ykkös erikoiskokeella Aki ajoi lähes kiinni minuutin edellään lähteneen paikallisen kuljettajan. Kanssa kilpailija oli jo Akin näköpiirissä, matkalla oikeaan suuntaan, mutta eteni sitten mutkien taakse häviten näkyvistä. Aki jatkoi normaalisti etenemistä, kunnes yhdessä mutkassa tulikin kilpa-auto vastaan ja törmäys oli väistämätön.


– Ajoin normaalia kisavauhtia kun äkisti huomasin noin 20 metrin päässä suoraan edessä vastaantulevan auton. Myöhemmin selvisi, että nopeutemme oli 104 kilometriä tunnissa, joten mitään ei ollut tehtävissä, törmäsimme nokat vastakkain. Rysäys oli kova ja molemmat autot romuttuivat täysin, kuvailee Aki tapahtumien kulkua.


Törmäyksen jälkeen kilpailijaparit vietiin sairaalahoitoon, jossa selvisi, että veljekset selvisivät kolarista suhteellisen pienillä vammoilla. Miikalta meni yksi selkänikama jumiin ja molemmille tuli kovasta tärähdyksestä johtuvia lihaskipuja sekä lihasten jäykistymistä. Vastapuolena olleen miehistön vammat olivat samaa luokkaa, tosin kartturina toimineen italialaisen nilkka murtui.


– Selvisimme paljolti sen ansiosta, että Subarun koppa sekä turvalaitteet kestivät ja ne oli asianmukaisesti rakennettu luokitelluista materiaaleista. Tietenkin tällaisessa tapauksessa myös onnella on iso merkitys ja on sanottava, että tällä kertaa se oli meidän kaikkien puolella. Kiitokset nopeasta ensiavusta kuuluvat paikalle tulleelle Markku Alenille sekä Subarun oman helikopterin miehistölle, jotka kuljettivat meidät sairaalaan hoitoa saamaan, kiittelee Aki.


Jälkeenpäin selvisi, että italialaiset käyttivät vanhoja nuotteja. Sama erikoiskoe oli ajettu edellisenä vuonna ja nuoteissa oli joko virhe tai sitten tapahtui jonkinlainen väärinymmärrys niiden suhteen?  Kuljettaja oli kääntänyt yhden risteyksen väärin ja sitten seuraavasta kääntänyt reitille takaisin vastakarvaan! Kysymyksiä herättää myös järjestäjän toiminta erikoiskokeen sulkujen sijoitteluiden kanssa tai jopa niiden puuttuminen kokonaan. Järjellä ajatellen ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia normaalilla ajolla joutua vastakarvaan, mutta jossakin sekin näyttää onnistuvan! Vahinkojen osalta asian selvittely jatkuu paikallisin voimin, mutta pääasia on, että miehistöt selvisivät vähin vammoin onnettomuudesta.


– Näin jälkeenpäin ajatellen, kukapa uskoisi, että rallissa mutkan takaa joku toinen kilpailija tai ylipäätään muukaan auto tulee vastaan! Tällainen mahdollisuus ei tule ihan ensimmäisenä eikä vielä toisenakaan mieleen, mutta nyt sekin on koettu, toteaa Aki lopuksi.


Lisätietoja ja kuvia tapahtuneesta löydät Akin kotisivuilta osoitteesta, www.teiskonen.com

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste