– Ulosajo ja homma tuli valmiiksi tämän kisan osalta. Auton vaurioitui jonkin verran, eikä matkan jatkaminen ollut mahdollista. Näyttää siltä, etten pääse eroon huonosta tuuristani, tosin tällä kertaa on reilusti otettava moka omaan piikkiin. Toisaalta vastoinkäymiset kuluvat lajin luonteeseen ja jos et yritä, et voi myöskään menestyä etkä voittaa. Mitään syytä paniikkiin ei ole, vaan jatkamme iloisella mielellä eteenpäin. Positiivinen ajattelu on se lääke, joka mielestäni auttaa henkisiin vammoihin parhaiten. Jatkamme suunnitelmiemme mukaisesti seuraaviin kisoihin, Aki kuittaa ulosajon aiheuttamat pettymykset.


Itse asiassa kisa oli varsin rankka myös toisille Akin kanssa samassa luokassa ajaville kuljettajille. Sateen liukastamilla teillä vain kaksi S1600-luokan kärkikuljettajaa selvisi maalilipulle asti, muiden sortuessa ulosajoihin ja teknisiin vikoihin. Kolmannen voittonsa sarjassa kuittasi tehtaan Suzukilla Guy Wilks ja koko kauden tasaisesti edennyt Johnny Wigmore Ford Pumalla tuli toiseksi. Wigmore jatkaa yhä luokan kärjessä, mutta Wilks on enää muutaman pisteen päässä toisena. Neljännen osakisan jälkeen Aki säilytti, epäonnestaan huolimatta, luokan kolmos paikan itsellään.


Kisasuunnitelmiin on tullut myös muutoksia. Englannin sarjan seuraava Manx saaren ja Irlannissa ajettava Ulsterin ralli jätetään väliin. Tilanne on nostettu WRC kokeilu RS Rallyssa Eestissä ja Neste Rally Super 1600 Puntolla täällä kotimaassa.


Teksti: Teiskosen tiedoitustiimi Harri Savolainen & Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste