– Vaihdelaatikko petti, ja öljyä tihkui vähän sinne tänne. Pääsimme hitaasti seitsemännen erikoiskokeen läpi ja lähdimme ajamaan seuraavaa. Arvelimme, että pystyimme jatkamaan kilpailua kunhan vain päästäisimme huoltoon. Pitkällä suoralla näin peilistä, että takaa tullaan kovaa, ja käänsin erikoiskokeelta poiskääntyvään tienhaaraan odottamaan, jotta kaveri pääsee ongelmitta ohi. Yhtäkkiä pamahti, ja hetken oli sellainen epätodellinen olo, että mitä nyt tapahtui. Toinen kilpailija kääntyikin jostain syystä peräämme sille sivutielle, ja veti täysillä konttiin. Ihan uskomaton juttu. Ei tällaista saisi tapahtua. Siihen se kisa sitten jäi, Pajunen raportoi.

Belfastin ympäristön kapeilla ja pomppuisilla asvalttiteillä ajettu kilpailu sujui Pajuselta avauspäivän osalta moitteetta. Jälleen kerran hän kaasutteli reilussa johdossa omassa luokassaan.

– Ajaminen sujui hyvin. Olin avauspäivän lenkkiin oikein tyytyväinen. Mielestäni ajoin paremmin kuin aiemmissa asvalttiralleissa, ja pystyin lukemaan hyvin tietä ja olosuhteita. Kokemuksen kannalta olisi ollut tärkeä päästä maaliin, mutta tällä kertaa ulkopuoliset tekijät päättivät toisin, Pajunen sanoi.

Kilpailun voitti Graig Breen. Brittisarja huipentuu syyskuun lopussa Yorkshire-ralliin. Sarjan mestaruudesta kamppailevat tiukimmin Jonny Greer ja Keith Cronin.

Pajunen on jo varmistanut Suzukin Cupin mestaruuden sekä paikan Pirelli-kuljettajaohjelman finaalissa. Seuraavaksi Pajunen kilpailee ensi viikonloppuna SM-rallissa Keravalla.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste