HongyunHonghe rallitiimin ykköskuumat aloittivat kilpailun vahvasti kunnes neljännellä erikoiskokeella kilvanajo keskeytyi kahdeksan minuutin verran moottorin sähköhäiriövian seurauksena. Lisäksi ensimmäisen kilpailupäivän päättäneellä Kymmenellä pikataipaleella tiimin Mitsubishi Lancer Evolution IX ralliauton takaperä hajosi ja kilpurin kulmavaihde suli vain 500 metriä ennen huoltoaluetta. Lopullisesti Välimäen matka päättyi 13 erikoiskokeen siirtymätaipaleelle toisen takaperän rikkoonnuttua. Tiimikaverin menestys toi iloa synkkään kilpailuviikonloppuun.

– Syy moottorin sähköhäiriöön löytyi lopulta sulakeboksista, jossa kosketushäiriö katkoi virrat moottorilta. Käytännössä kilvanajo loppui siihen paikkaan, koska kahdeksan minuutin aikatappiota ei edes Välimäki aja kiinni, sarjan avauskilpailun voittanut suomalaiskuski kertoo.

– Kovapintaiset vuoristoerikoiskokeet olivat myrkkyä automme tekniikalle ja lopulta voimansiirto antoi kolmeen kertaan periksi. Vaikka keskeytys luonnollisesti harmittaa olen todella iloinen tallitoverini suoritustason parantumisesta hänen ollessa lopulta paras kiinalainen kuski kilpailussa. Kuukausi sitten pidin hänelle rallikoulua Kiinan Kumningissa ja vauhti oli välittömästi aivan eri luokkaa kuin sarjan kolmessa aikaisemmassa kilpailussa, kiillotti Välimäki kilpeään.

Britti David Higgins hylättiin – Tiimien mestaruustaistelu tasoittui

Välimäen lisäksi kilpailussa ajoi kolme muuta suomalaista. Kokenut Kiinan kävijä Juha Salo koki Välimäen kohtalon jo toisella erikoiskokeella myös samaisen takaperän rikkoonnuttua ja elämysmatkailua harrastanut Jaakko Keskinen kärsi niin rengasrikosta kuin lopulta kilpailun päättäneestä vaihelaatikkomurheesta. Hallitseva Suomenmestari Jari Ketomaa ajoi uransa toisen Kiinan rallisarjan osakilpailun ja rengasrikon jälkeen sijoittui lopulta toiseksi australialaisen Dean Herridgen voittaessa.

Kiinan rallisarjan nopeimmasta suorituksesta vastasi aikaisemmat kaksi kilpailua voittanut britti David Higgins, mutta kilpailun tuomaristo hylkäsi hänen suorituksensa ulkoisen avun käyttämisestä rallin siirtymätaipaleella. Koska kaksi Kiinan rallisarjan kärkitiimiä jäi lähes pisteittä ja kolme seuraavaa tiimiä kartuttivat huolella pistepussiaan, on kaikilla valtavat menestyspaineet joulukuun puolivälissä ajettavassa viimeisessä osakilpailussa.

– Higgins ajoi huoltoalueen ohitse vievällä reitillä siten, että takana ollut heidän tiimin siviiliauto työnsi heidät aikatarkastusasemalle. Ulkoisen avun käyttö muulloin kuin huoltoalueella on säännöissä kielletty ja siten seurauksena ei olisi muuta voinut olla kuin hylkäys, kertoo Välimäki.

– Taas nähtiin, että rallissa mitä tahansa voi sattua. Kukapa olisi uskonut, että tiimimme kakkoskuuma ajaa sormi puudutettuna Kiinan rallisarjan kolmanneksi nopeimman suorituksen ja niiden pisteiden turvin pitää tiimimme mestaruustaistelussa mukana. Suurella mielenkiinnolla jäämme odottamaan kuukauden päästä ajettavaa kauden päätöstä. Samanlaisella mielenkiinnolla odotamme tietoa pääsemmekö Finnairin lentäjälakon seurauksena edes käymään Suomessa, Välimäki pohtii.

Lähde: www.jussivalimaki.com

HUOM HUOM! Kolme incar videota kisan syheröisiltä ja huimia korkeuseroja sisältäneiltä pätkiltä on nyt nähtävillä Jussin kotisivuilla. Legendaarinen JussiCam #3 kisaleffa julkaistaan huomenna samaisilla sivuilla 🙂

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste