Jo vapaissa harjoituksissa Rory oli porukan nopeimpia luokassaan ja sai kunnian osallistua aika-ajoon. GDL-tiimi laittoi kaiken yhden kortin varaan ja tankkasi auton vain muutamaa kierrosta varten. Kova liikenne kuitenkin häiritsi kierrosta ja tuloksena oli luokan neljänneksi nopein kierrosaika ja ruutu numero 36.

Tiimin kilpailun aloitti Frank Pelle ja Rory sai kärsivällisesti odottaa vuoroaan. Kuskin vaihtuessa tiimi ajoi neljännellä sijalla, mutta Roryn tuplastintti nosti tiimin kärkeen. Valitettavasti Rory ajoi liian nopeita kierrosaikoja, jonka seurauksena tiimiä rangaistiin: autoa sai tankata normaalia vähemmän loppukisan aikana.

Kisan ensimmäisten tuntien aikana oli erittäin kuuma ilma joka imi kuskista mehut, Rory oli aivan poikki tuplastinttinsä jälkeen. Yön aikana Rory kuitenkin ajoi yhden uransa parhaista stinteistä tähän mennessä, jota myös kisa-insinööri Miguel Chicon suitsutti sanoen, että Rory kuuluu samaan sarjaan ammattilaisten kanssa.

Tiimi oli luokkansa toisella sijalla ja kokonaiskisassa 19:s, kun kaksikko joutui yllättäen keskeyttämään 22 tunnin ajamisen jälkeen teknisten ongelmien seurauksena. Ongelmien syy löytyi kytkimestä.

Vaikka Dubain kisasta on kulunut vasta vain muutama päivä, on GDL-tiimi ollut jo yhteydessä Roryyn ja haluaa että hän osallistuu myös ensi vuoden 24h kisaan Dubaissa.

Teksti: Rory Penttisen tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste