Porsche GT3 Cup aloitti vuonna 2013 määrätietoisen työskentelyn yhdessä sarjan tiimeihin kuuluvan Relaa Racingin kanssa junioritoiminnan kehittämiseksi. Yhteistyöstä syntyi Junior Program -ohjelma, joka on ollut menestyksekäs heti alkuajoistaan lähtien.
Ohjelman tarkoitus on antaa alle 26-vuotiaille suomalaisille mahdollisuus näyttää kykynsä täysiverisen Porschen kilpa-auton ratissa ja saada ponnahduslauta aina kansainvälisiin sarjoihin asti. Lisäksi kandidaatilta on vaadittu oma-aloitteisuutta esimerkiksi yhteistyökumppaneiden hankinnassa.
Junior Programin aloitusvuotena 2013 ohjelman kuljettajaksi valikoitui Jesse Krohn, joka ajoi menestyksekkään kauden Suomessa ja siirtyi heti seuraavaksi vuodeksi BMW Motorsportin Junior -ohjelmaan. Vuoden 2014 päätteeksi Krohn valittiin BMW Motorsportin vuoden juniorikuljettajaksi. Kuluneella kaudella Krohn ajaa täysipäiväisenä BMW Motorsportin tehdaskuskina ELMS- ja VLN sarjoja Keski-Euroopassa.
Vuonna 2014 Junior Program -ohjelmassa ajanut Simo Muhonen on niin ikään päässyt rakentamaan uraansa jo ulkomaille. Tällä kaudella Muhonen kilpailee Volkswagen Golf Cupissa, joka käsittää kilpailut niin Saksassa, Slovakiassa, Tsekeissä kuin Puolassakin. Kolmen osakilpailun jälkeen Muhonen on kuudentena sarjan mestaruuspisteissä.
Tänä vuonna Porsche GT3 Cup Finlandin Junior Program -ohjelmassa on ajanut 19-vuotias Mikko Pakari. Pakari on jo näyttänyt vauhtinsa ja osaamisensa kauden kolmessa ensimmäisessä osakilpailussa. Kolmantena tällä hetkellä mestaruuspisteissä oleva Pakari ajaa muita kärkikuljettajia hieman heikkotehoisemmalla autolla, mikä nostaa hänen suoritustensa arvoa.
Alle 26-vuotias suomalaiskuljettaja, kiinnostuitko Porsche GT3 Cupin Junior Program -ohjelmasta? Haku kauden 2016 ohjelmaan käynnistyy jälleen syksyllä, joten kannattaa pysyä kuulolla. Parhaiten se onnistuu kotisivujemme sekä sosiaalisen median kanavien kautta.
Kuvassa kauden 2015 Porsche GT3 Cupin Junior Program -kuljettaja Mikko Pakari. Kuva: Marika Koliseva
Porsche GT3 Cup Challenge Finland jatkuu lauantaina 22. elokuuta Alastaron radalla, jossa järjestetään samalla yksi Suomen suurimmista vuosittaisista autoilutapahtumista, kun Porsche Club Festival kerää satoja Porscheja paikalle.