Päijälän vaativa erikoiskoe Kuhmoisten ja Längelmäen välissä koitui Teurosen kohtaloksi ja näin erittäin lupaavasti alkanut ralli mureni ulosajon seurauksena.
– Päijälän pienellä, autonmentävällä metsäautotiellä oli tiukka 90 oikea jonka sisäkurvissa oli töyssy. Ajoin töyssyn yli sillä seurauksella että auto nousi kahdelle pyörälle osuen kuljettajan puoli edellä ulkokurvin puuhun. Pääsimme nilkuttaen erikoiskokeen maaliin, tutkimme vauriot, korjasimme ja päätimme yrittää ajaa huoltoon. Huoltoa ennen ajettavana oli vielä Ouninpohjan yli 20 kilometrin erikoiskoe. Noin kilometrin ennen Ounin maalia raidetanko hajosi ja meistä tuli matkustajia. Kiiruhtaminen loppui siihen, kommentoi pettynyt Teuronen.
Toinen kilpailupäivä verotti osallistujien määrää rankalla kädellä. Keski-Suomen vaativa tiestö aiheutti lukuisia teknisiä ongelmia kuin myös ulosajoja. Teurosen kanssa Super 1600 mestaruudesta kilpaileva Suomen Kosti Katajamäki ajo ulos Ouninpohjan erikoiskokeella ja muutama saman luokan kilpailija tuhosi autonsa Urrian huimassa hyppyrissä. Kolmanteen kilpailupäivään lähti alle puolet alkuperäisestä 69 reitille lähteneestä kilpailijaparista ja näyttää siltä, että ensimmäisen kerran yli puoleen vuosisataan yhtään Suomalaista kilpailijaparia ei ole sunnuntaina palkintokorokkeella.
Super1600 -luokka ajaa seuraavan MM-rallinsa Italian San Remossa kahden kuukauden päästä lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Silloin jatkuu myös Teurosen kansainvälinen esiintyminen Suzukin ohjaimissa.