Perjantain nuotituksessakin oli pareilla hieman eri lähtökohdat. Petellä oli vierellään kokenut nuottikartturi Pasi joka oli mukana jo ensimmäistä kertaa kun taas Pietu ja Jani olivat liikkeellä osin edellisvuoden nuoteilla joka helpotti hieman heidän urakkaa. No nuotit saatiin piirreltyä nuottivihkoon ilman suurempia kommelluksia, mitä nyt saatiin ylinopeussakko jota ei sitten saatukaan… Autojen katsastuksen jälkeen vetäydyimme matalaan majapaikkaamme miettimään rallielämän raadollisuutta.
Hyvin valvotun yön jälkeen koitti lauantai ja iloinen jälleennäkeminen oranssiasuisten huoltomiesten kanssa. Siis nokat kohti Peurunkaa ja ensimmäistä erikoiskoetta. Ja niin viivalla ensin kaasutti (savutti) punainen kilpikonna-Micra, hoplaa kytkin ylös ja menoksi. Pääsihän pojat jopa n. muutama sata metriä kun kilppari kökötti jo penkan päällä koko kansan ihailtavana, rivakka pukkaus muutamalta katsojalta ja matka jatkui. Samaan aikaan toisaalla Skoda eteni vakuuttavasti ja varmasti Micran perässä kohti EK:n maalia jossa Pietu ja Jani kotvan ihmettelivät omaa hyvää ja Nissanin huonoa aikaa. Sitten vuorossa olikin etukäteen Pasille peloteltu Lankamaa joka alkoikin Micro-parilla vallan hyvin, ajo maittoi, nuotit toimi ja kaikki oli kuin elokuvissa… kunnes eräässä ylämäessä kytkin ei halunnut millään päästää irti ja vauhti hiipui hetkellisestä kilpikonnalle ominaiseksi ryöminnäksi. Tovin taaperrettuaan auton kytkin halusikin luopua niskalenkistään ja alkoi taas toimia, mikä lie ollut, missä lie vai mikä se oli… Favorit-pojat taivalsivat perässä yllättävällä vauhdilla ja kahden pätkän jälkeen he olivatkin trophyjen yleiskilpailussa kahdeksantena. Aika hyvin hieman iäkkäällä tekniikalla varustetulla tsekki-insinöörien mestariteoksella. Kolmannella EK:lla ei suurempia kommelluksia kummallakaan, ai niin pitihän sitä toki Micralla kokeilla kuinka nopeasti saa pakin päälle. Yleensähän suoran päässä on mutka / risteys…Nelonen ja viitos erikoiskoe meni sitten molemmilta läpi ilman ihmeellisyyksiä, toki oli siellä tarjolla Pasille sellainenkin ihme että autolla voi myös hypätä ja tarvittaessa sivuttain (kuulemma Daihatsun renkaat eivät irtoa maasta kuin tunkilla). Tällaisen shokeraavan tempun jälkeen nuotinlukukin katkesi mutta vain hetkeksi. Toiselle huoltotauolle tultaessa Pietun sijoitus oli tippunut yhdellä ja Pete tuli ynnä muiden osastolla. Jäljellä oli kaksi erikoiskoetta ja pimeässä. Tämäkin oli sellainen asia joka askarrutti Pasia n. 200 muun asian lisäksi tänä viikonloppuna. Mutta kas kummaa, nuotinluku onnistuikin parhaiten Micro-parilla juuri näillä kahdella viimeisellä pätkällä, kyllä Pasi on selkeä pimeiden rallien mies! Pietu kuljetti turvallisen varmasti Skodan maaliin ja autossa oli näin kaksi tyytyväistä naamaa. Lopputuloksissa Didier Nykänen ja Jani P. olivat luokan 7. sekä kilpailun painavin pari (0.2 tn) Pete ja Pasi kilpailun tehottomimmalla autolla (90hp) luokan 9 ja joku jäi yleiskilpailussakin taakse, höh! Miten kovaa nämä parit menisivätkään jos…
Kivaa oli koko rahan edestä, kyllä ralli on reteetä… Kiitos järjestäjille, kaikille rallin vapaaehtoisille arvokkaasta panoksestanne, kiitos TienTukko Racing Service, kiitos penkalla kannustaneille.
Ja erityis kiitokset yhteistyökumppaneille jotka osaltaan mahdollistivat tämäkin rallin meidän iloksi.

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuita…

TienTukko Racing tiedotus / Petri Poimaa
www.tientukkoracing.com
 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste