Helpolla ei Bäck voittoa saatikka sarjamestaruutta kuitenkaan kuitannut. Neljän erikoiskokeen mittaisessa Merihelmi rallissa Bäck oli vain piirun mutta silti ratkaisevan verran kanssakilpailijoitaan nopeampi. 13 sekunnin voittomarginaali sekä pohja-aikojen tuomat bonuspisteet nostivat Bäckin ja Kettumäen tavoittamattomaan sarjajohtoon kun kaudesta on ajamatta vain yksi osakilpailu. Bäck riemuitsi saavuttamasta tittelistään.

– Kieltämättä aika oudolta tuntuu olla sarjavoittaja tähän aikaan vuodesta. Yleensä mestaruuksia on varmisteltu silloin kuin puista putoaa lehtiä eikä ennen Juhannusta. Toisaalta on mestaruuksia aikaisemminkin ratkaistu kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa. Nyt vain kävi niin, että ne viisi kilpailua kuudesta on ajettu ja viimeinen kurvaillaan vasta lokakuussa. Mestaruuteen en muuta oikeastaan voi sanoa kuin että helkutin hyvältä tuntuu, iloitsi Bäck.

– Merihelmi rallissa korostui BMW Xtreme luokan tasaisuus, sillä erikoiskokeilla paremmuus mitattiin vain muutamilla sekunneilla. Tällaisesta kilvanajosta minä pidän ja siitä iso kiitos kanssakilpailijoilleni, Bäck jatkoi.

Lopputuloksiin viisi parasta sijoitusta

BMW Xtreme rallisarjan sääntöjen mukaan lopputuloksiin lasketaan viisi parasta suoritusta. Koska Bäck on tasaisesti ajanut koko kauden kärkisijoille ja siten kerännyt pisteitä enemmän kuin yksikään kanssakilpailijansa, on hänen sarjavoitto selvä ilman lokakuussa ajettavan LOP rallispecialin lopputulosta. Myös hopealle ajaneen Marko Korhosen status on selvillä – hänen kakkossijaansa ei uhkaa enää kukaan.

Sen sijaan jännitys himmeimmän mitalin kohtalosta elää voimakkaana BMW Xtreme rallisarjan junnusektorin Petter Sutisen, Marko Pulkkisen ja Jukka Kapelan ajaessa sen kohtalosta. Myös yleisen luokan kuljettajalla Jani Laurosella on varmasti sanansa sanottavana. Näin lokakuussa ajettavassa Bäckin ja Korhosen kotikilpailussa, Lapuan rallispecialissa tullaan varmasti näkemään herkullinen jännitysnäytelmä.

– Kausi 2008 tullaan BMW Xtreme rallisarjan osalta muistamaan Timo Bäckin ja Marko Korhosen välienselvittelynä sekä junnukuljettaja Petter Sutisen voimannäytteenä. Kauden viittä kilpailua on leimannut tasaisuus, jossa virheettömällä ajolla on tuloslistalla oltu korkealla. Kun suunnittelimme BMW Xtreme rallisarjaa halusimme korostaa kuljettajan ajotaitoja ja pitää autojen tekniset ratkaisut mahdollisimman lähellä toisiaan sekä kustannustehokkaina. Mielestämme olemme onnistuneet työssämme erinomaisesti, joskin parannettavaa silti riittää, tuumaili sarjakoordinaattori Kari Grönthal.

– BMW Xtreme rallisarjan mestaruusvyö matkasi miehelle, joka on ajanut kilpaa niin SM-sarjassa kuin suuressa suosiossa painivassa F-Cupissa. Hän osasi parhaiten hyödyntää tasavertaisen kilpailukaluston ominaisuudet ja sen myötä haluamme onnitella Timppaa hienosta suorituksesta, jatkoi Mika Rönnberg Xtreme Racesta.

Rallisarjan kuljettajia nähdään ratasarjassa?

BMW Xtreme rallisarjan viimeinen osakilpailuun on aikaa nelisen kuukautta ja muutenkin kansallinen F-ryhmän ralliautoilu hiljenee aina elokuun alkuun saakka. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei BMW Xtreme -autoja nähtäisi kilpailujen viivalla. Vaikka rallissa on havaittavissa pientä kesätaukoa, ei sitä radalla tulla näkemään, sillä jo reilun viikon päästä BMW Xtreme rata-autot päristelevät Virossa Pärnun radalla. Tämän jälkeen edessä on kesän yksi kuumimmista kohokohdista, heinäkuinen Seinäjoen Vauhtiajot. Tuoretta sarjamestaria Timo Bäckia kutkuttelee kokeilla taitojaan myös radalla.

– Rallissa kesä on todella hiljainen, mutta radalla olisi mahdollista käydä huristelemassa. Jotain tekisi mieli ajaa enkä siksi sulje pois mahdollisuutta käydä mittaamassa taitojani esimerkiksi BMW Xtreme ratasarjan Seinäjoen Vauhtiajojen osakilpailussa. Sen aika näyttää, tuumaili Bäck valmistautuessaan Juhannussaunan lämmitykseen.

Lopputulokset Merihelmi ralli, Kemi: BMW Xtreme:
1. Timo Bäck & Janne Kettumäki 11.30
2. Marko Korhonen & Kari Luoma, +13sek
3. Jukka Kapela & Hannu Aarnio, +22sek
4. Petter Sutinen & Markku Repo, +26sek
5. Marko Pulkkinen & Tero Korhonen, +28sek
6. Jani Lauronen & Jani Matilainen, +29sek
7. Juha Näykki & Jukka Jääskeläinen, +29sek
8. Anssi Luoma-Aho & Esko Vistinmäki, +37sek
9. Kari Bäckroos & Hannu Sällinen, +59sek
10. Timo Hämäläinen & Timo Husu, +1:01sek
11. Olli Helenius & Olavi Uusikartano +2:14sek

BMW Xtreme sarjapisteet 5/6 osakilpailua: Top-5:
1. Timo Bäck, 106 pistettä
2. Marko Korhonen, 97 pistettä
3. Petter Sutinen, 67 pistettä
4. Jukka Kapela, 57 pistettä
5. Marko Pulkkinen, 55 pistettä

Junioreiden sarjatilanne 5/6 osakilpailua: Top-3:
1. Petter Sutinen, 67 pistettä
2. Marko Pulkkinen, 55 pistettä
3. Jukka Kapela, 57 pistettä

Lisätietoja löydät osoitteesta www.xtremerace.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste