Viikonloppuna kurvailtu TahkoSpa SM-ralli ei sujunut Timo Mäenpäältä suunnitelmien mukaan.
Timon Skoda Octavian tekniset murheet saatiin sentään korjattua ja nyt Nilsiässä meno alkoi maistumaan jo aivan toisella tavalla. Perjantaina ajettu yleisöpyöritys meni läskiksi, koska Timon silmälasit jäivät mökille ja mies joutui kurvailemaan heikkonäköisenä. Tuolla pätkällä tuli takkiin 10 sekuntia.

Lauantain ensimmäisellä EK:lla Timo ajoi luokan pohja-ajan ja yleiskilpailun jaetulle neljännelle sijalle. Samaa hyvää vauhtia hän piti aina seitsemännelle EK:lle asti, kunnes lumipenkka tuli eteen ja ajo keskeytyi. Tuolla hetkellä Mäenpää oli isossa A-ryhmässä kolmas ja yleiskilpailussa viides 29 sekuntia kilpailua johtavaa jäljessä.
– Lähdin hakemaan kilpailusta mahdollisimman hyvää sijoitusta eli täysillä lähdin ajamaan. Ajat alkoivat olemaan jo ihan kohtuullisen hyviä ottaen huomioon, miten vähän olen tällä autolla päässyt ajamaan. Olisinhan voinut hiljentää vauhtia ja tuoda varmat pisteet kolmannella sijalla, mutta ei se olisi mitään enää hyödyttänyt, koska pistekärki oli jo aiemmin karannut niin kauaksi. Voittoa lähdin tavoittelemaan, mutta se kariutui omaan ajovirheeseen, Mäenpää tunnustaa.
Seuraava SM-ralli kaasutellaan Keravalla ja sitä ennen saattaa olla, että Mäenpää nähdään Tallinnassa ajettavassa rallissa.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste