Erinomaisesti aloittanut, mutta toisena kilpailupäivänä sattuneen ajovirheen seurauksena rallireitiltä suistunut ja viimeisenä päivänä Superrallilla jatkanut kaksikko huikui maalilipulla tyytyväisyyttä ehkäpä koko ralliharrastuksen olosuhteiltaan vaikeimpaan kilpailuun. Huolimatta vähäisistä tekstikilometreistä, pystyi Dahlström heti vastaamaan Junioreiden MM-sarjaa kiertävien kuljettajien vauhtiin ja aina Mökkiperän erikoiskokeen ulosajoon saakka kestänyt kyyti olisi maalilipulla riittänyt jopa palkintokorokesijaan. Valitettavasti ulosajon keskeytyksen myötä saadut runsaat aikasakkominuutit pudottivat Toffen ja Suorsan kärkitaistosta.
– Tuloksellisesti ennen ja jälkeen Mökkiperän ulosajon ajamani erikoiskoeajat huikeasti nostivat itseluottamustani liukkaalla sorapinnalla kilpailemiselle. Yhtä isoa virhettä lukuun ottamatta tasaisen varma, riskitön ja teknisesti ongelmaton ajo aina MM-sarjan kaksivetoluokan kärjen tuntumassa antoi meille paljon enemmän kuin osasimme odottaa. Erityisen tyytyväinen olen päästyäni ajamaan maailman parhaimman vuoristoradan eli Ouninpohjan pikataipaleen. Ei sitä tunnelmaa voi sanoin kuvailla mitä se erikoiskoe kilpavauhdissa herättää, Dahlström kertoo.
– Suomen MM-ralliviikko oli melkoisen monipuolista hulinaa. Erityiskiitos elämyksellisestä rallimatkasta kuuluu ehdottomasti huoltotiimilleni, joka teki mahtavaa työtä laastaroidessa ulosajossa autoon kohdistuneita vaurioita. Oli itseluottamukselle todella tärkeää päästä kaartamaan maalilipulle tuhatpäisen yleisön edessä ja sen myötä tästä on hyvä jatkaa kohti uusia kilpailuja, Dahlström jatkaa.
Suomen MM-rallin kutosluokan ylivoimaiseen yli kolmen minuutin voittoon ajoi ralli SM-sarjan SM3-luokan kultamitalissa kiinni oleva Samuli Vuorisalo.
Lopputulokset Suomen MM-ralli 2013: Luokka 6:
1. Samuli Vuorisalo & – Eetu-Pekka Hellsten, Ford Fiesta R2, 3:11:21.5 2. Henri Haapamäki & Juha Lummaa, Citroën C2 R2, +2:52.0sek 3. Jaro Kinnunen & Mikael Korhonen, Peugeot 208 VTi R2, +5:41.8sek
—
7. Christoffer Dahlström & Rami Suorsa, Ford Fiesta R2, +39:25.4sek