SM2-luokan kärjessä ajettiin erittäin kovaa ja taso oli vielä noussut alkukauden lumiralleihin verrattuna. Tokee ja kartanlukija Jani Salo olivat melko tyytyväisiä vauhtiinsa.

– Kisa kulki kohtuullisen hyvin, mutta aivan voittokamppailuun saakka ei pystytty nousemaan. Pätkät olivat tosi kovavauhtisia, ja sain kyllä ottaa autosta kaiken irti, Tokee myönteli.

– Paikoitellen EK:t olivat omaan makuun jopa liiankin vauhdikkaita. Itse olen ollut vahvempi yleensä teknisillä erikoiskokeilla. Kisapäivä yllätti positiivisesti siinä mielessä, että pystyin kiristämään vauhtia rallin loppupuolella ja autostakin löytyi potentiaalia ajaa rohkeammin.

– Pieniä virheitä vielä mahtui matkan varrelle, joten täydellisiä suorituksia eivät kaikki pätkät suinkaan olleet. Jälleen tuli suuri määrä oppia ja kokemusta nelivetoisesta autosta, Tokee jatkoi.

Kolmas sija ei tuloksena määrätietoista kuljettajaa aivan tyydyttänyt, mutta olosuhteisiin nähden suoritus oli hyvällä tasolla. Luokkavoittoon ajoi Jarkko Nikara, joka oli 50 sekuntia Tokeeta nopeampi.

– Nyt on saatu enemmän varmuutta ajamiseen ja myös Subarun säätöjen analysointi on helpottunut kokemuksen kautta. Nyt täytyy vain hioa omaa tekemistä vielä paremmaksi, jotta voitaisiin seuraavassa kisassa taistella voitosta.

– Tältä pohjalta on hyvä jatkaa kohti SM-Pohjanmaa Rallia, joka koittaa 15.-16. kesäkuuta. Lopuksi haluan kiittää huoltoporukkaa, yhteistyökumppaneita ja koko tiimiä, että homma toimii näin mallikkaasti, Tokee lausui.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste