Oriveden Seudun UA:n Joonas Tokee on noussut nopeaan tahtiin kohti SM-sarjan kärkeä, joten nuorukainen odottaa huippusijoituksia tämän kauden osakilpailuista.

Tokee ja kartanlukija Jani Salo ovat tahkonneet ahkerasti ennakkotestejä tämän talven lumilla, joten Peugeot 208 R2 -mallin iskukyky on hiottu kohdalleen myös vaativan ja pitkän Tunturirallin haasteisiin.

– Ajoimme AKK Driver Academy Rally -valmennusryhmän leirillä paljon kovavauhtista treeniä, jonka jäljiltä kaikki osa-alueet ovat kunnossa. Muutenkin lähtökohdat ovat paremmat kuin vuosi sitten tähän aikaan, jolloin lähdin sarjaan tulokaskuskina, Tokee kertoo.

– Nyt täytyy ajaa fiksu ja ehjä ajo, kun edessä on SM-sarjan pisin kilpailu. Uskon vauhtimme riittävän kärkeen, kun jo viime kaudella pystyin väläyttämään ja näyttämään nopeuttani.

Tokeen kauden 2015 tavoitteena on mennä iso askel uralla eteenpäin ja sijoittua SM-sarjassa vähintään kolmen kärkeen SM3-luokassa.

– Voitosta lähdemme ehdottomasti taistelemaan jokaisessa osakilpailussa. Tavoitteena on kauden aikana kehittyä sekä kuljettajan taitojen että fyysisten ja psyykkisten ominaisuuksien osalta, Tokee päättää.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste