Toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Ranskan Magny-Coursin kilparadalta käynnistyvässä viiden osakilpailuviikonlopun mittaisessa ratasarjassa Puhakka hakee palkintokorokesijoituksia kolumbialaisen tiimikaveri Oscar Tunjon kanssa. Autona kaksikolla on kilpailukaudella 2020 GT World Challenge Sprint ratasarjan neljännen sijan tuonut Mercedes AMG GT3 EVO.

– Kilpailukausi 2020 oli, muutamaa osakilpailua lukuun ottamatta, menestyksekäs kun pääsin niin palkintokorokesijoitusten kuin ennen kaikkea myös voittojen makuun. Arvokkaiden yhteistyökumppaneideni kanssa olemme määrätietoisesti kehittänyt uraani tähän pisteeseen ja nyt kun TokSport WRT tiimi halusi jatkaa samalla kokoonpanolla myös tänä vuonna niin koen olevani täysin valmis ajamaan Sprint sarjan Silver Cupin voitosta; Tuttu tiimi, tuttu tiimikaveri ja tuttu auto tarjoaa erinomaiset lähtökohdat jatkaa siitä mihin puoli vuotta sitten jäätiin, Puhakka kertoo.

Kilpailukaudella 2018 Juuso voitti Lamborghini Super Trofeo Aasian mestaruussarjan ja oli seuraavana vuonna toinen. Sen jälkeen hän siirtyi GT-autojen pääluokkaan ja sen yhteen kovimpaan kilpasarjaan. Vaikka kaudella 2020 hän hävisi mitalisijoituksen vain yhdellä pisteellä niin häikäisevät otteet radalla avasi ovet myös muiden GT-tiimien neuvottelupöytiin.

– Vaihtoehtoja oli useita, mutta kun TokSport WRT halusi jatkaa menestyksekkäällä kokoonpanolla niin päätös jatkaa tutussa tiimissä oli lopulta helppo tehdä. Kaudella 2020 meillä jäi asioita kesken kun yhdellä pisteellä hävisimme mitalisijoituksen. Nyt kaudella 2021 aiotaan ne viedä asiat maaliin eli mestaruutta lähdetään hakemaan, Etelä-Ranskan Paul Ricardin radalta sarjan virallisista testeistä tavoitettu Puhakka jatkaa.

GT World Challenge ratasarjassa nähdään useita suomalaisia kun mm.

toinen espoolainen Konsta Lappalainen hyppää Formula-3 autosta Lamborghinin rattiin ja sarjan mäntsäläläinen kestomenestyjä Patrik Kujala ajaa Ferrarilla. Näin suomalaisittain katsottuna GT World Challenge Sprint ja myös Endurance kilpasarjoista tulee yksi jännittävimmistä koko sarjan pitkän historian aikana.

GT World Challenge Sprint ratasarjan kilpailukalenteri 2021:

– 07.-09.05.2021 – Magny-Cours, Ranska

– 18.-20.06.2021 – Zandvoort, Hollanti

– 02.-04.07.2021 – Misano, Italia

– 28.-29.08.2021 – Brands Hatch, Englanti

– 25.-26.09.2021 – Valencia, Espanja

Juuso Puhakan tähänastisen kilpauran parhaimmat saavutukset:

– 2020 GT World Challenge Sprint ratasarja: 4. (Silver Cup) – 2019 Lamborghini Super Trofeo Aasia: 2. (PRO-luokka) – 2019 Lamborghini Super Trofeo Lähi-Itä: 2. (PRO-luokka) – 2018 Kiinan Pan Delta ratasarka: 4/4 voittoa – 2018 Lamborghini Super Trofeo Aasia: MESTARUUS (PRO-AM luokka) – 2017 SMP F4 Championship: 1. voitto – 2016 Formula STCC Nordic: 2.

– 2015 Formula Renault 1.6 NEZ: 3.

– 2014 Karting NEZ: MESTARUUS

– 2009 Minikart: 1. voitto

 

Tekstu ja kuvat Jani Kekoni

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste