Nurmijärven osakilpailun voitosta kehkeytyi huima taistelu. Ensimmäisellä kierroksella 2,6 kilometrin mittaisen asfalttiradan kiersi nopeimmin Matti Santti (aika 1.42,47). Jarmo Suokko jäi Santista vain kuusi sekunnin sadasosaa. Tomi Hallia oli avauskierroksen kolmanneksi nopein, vain seitsemän sekunnin sadasosaa Jarmo Suokosta jääneenä.
Toisella kierroksella Tomi Hallia ja Matti Santti kykenivät parantamaan avauskierroksen aikaansa. Jarmo Suokon toiveet ajanparannuksesta kariutuivat vaihdevirheisiin. Näin Suokko joutui tyytymään kolmanteen sijaan.
Hallian toinen kierros hipoi täydellisyyttä. Hän parantikin aikaansa 2,2 sekuntia. Aika 1.40,45 riitti voittoon. Helpolla Hallian ajanparannus ei tullut. – Ajoin toisella kierroksella aivan riskirajalla. Kierroksella oli vähän myös ohjelmaa, kun osuin eturenkaalla betoniseen ratamerkkiin, jonka seurauksena hetken aikaa matka jatkui kahdella renkaalla. Aikaa ei mennyt onneksi hukkaan eikä autokaan kärsinyt minkäänlaisia vaurioita, Hallia kertoi. – Toisen kierroksen ajasta on enää hyvin vaikeata parantaa, niin hyvin ajo sujui. Pidin ajolinjani tarkoituksella pyöreinä, jotta turhaa ajanhukkaa ei olisi päässyt tapahtumaan.
Nurmijärven rallisprintin useasti voittanut Matti Santti paransi omaa aikaansa toisella kierroksella lähes kahdella sekunnilla. Ajan parannus ei aivan riittänyt voittoon, Hallia kiersi radan yhdeksän sadasosaa nopeammin. – Turha varmistelu vei voiton. Toisella ajokierroksella yhdessä pitkässä oikealle kaartuvassa mutkassa hölläsin kaasua ihan turhaan kolme kertaa. Jokainen turha höllennys maksaa aikaa lähes puoli sekuntia, Santti harmitteli kilpailun jälkeen. – Kummallakaan kierroksella ajoni ei ollut puhdas. Pieniä, aikaa nakertavia virheitä tuli tehtyä turhan monta. Siihen nähden toinen sija on ihan kelpo saavutus, hän jatkoi.
Jarmo Suokko yritti tosissaan haastaa toisella ja ratkaisevalla ajokerralla Halliaa ja Santtia, mutta pienet virheet maksoivat liikaa. Suokon aika toisella kierroksella oli noin puoli sekuntia avauskierrosta huonompi. – Tein pari kertaa vaihtamisvirheen. Mutta totuuden nimissä on sanottava, Hallian ja Santin vauhtiin toisella kierroksella, minulla ei ollut mahdollisuuksia muutenkaan. He ajoivat uskomattoman lujaa, Suokko antoi tunnustusta kilpakumppaneilleen.
Junioreiden yleiskilpailu oli yleisen sarjan tavoin Hallian juhlaa. Junioreiden nopein oli Tomi Hallian veli Tero Hallia. 11 sekunninsadasosan erolla voittajaan nähden toiseksi junioreissa sijoittui Jukka-Pekka Peltokangas. Kolmanneksi junioreissa sijoittui Mika Savolainen. Naisten luokan kolme parasta olivat Anne-Mari Senvall, Minna Irto ja Jenni Liljander.
Nurmijärven Urheiluautoilijoiden järjestämä kilpailu keräsi Karhunkorpeen yleisöä noin 1700. Nurmijärveläisseura järjesti SM-sarjaan kuuluvan sprint-osakilpailun nyt neljännen kerran.
Teksti: Eero Wihuri, Painehuuhtelu SM-sprint tiedotuspäällikkö
Lisätietoa:
www.ralli.net/sprint-sm
www.nurmijarvenua.com