Draamaa ei ole kilpailuista puuttunut kun usea kärkitaistelussa ajanut kuljettaja on sortunut ajovirheisiin ja siten pudonneet mitalisijojen ulkopuolelle. Vastaavasti autonsa tiellä pitäneet ja tasaisesti vauhtiaan parantaneet ovat nousseet sarjatilanteissa haastamaan luokkien kärkikuljettajat. Yksi tällainen on media-alan monitoimimies Tomi Tuominen, joka määrätietoisesti ja ennen kaikkea päättäväisesti on parantanut suorituksiaan; Nyt Plus Katsastus eRallisarjan kolmannessa osakilpailussa tuo työ palkittiin upeasti B-junioreiden toiseksi korkeimmilla sarjapisteillä 121 muun B-juniorin joukossa.

– Tomi Tuominen on loistava esimerkki siitä, että kun huolellisesti ja ennen kaikkea määrätietoisesti tekee asiat mihin ryhtyy niin lopputulos on palkitseva. Työelämässä hän on tehnyt vahvan uran ja nyt samanlaisia suorituksia on havaittavissa myös virtuaaliralliautoilussa, jossa nousujohteiset tulokset ovat mahdollistamassa hänelle nousun ajamaan paikasta seuraavasta nopeusluokasta eli A-junioreista. On hienoa ollut nähdä hänen erittäin iloinen ja määrätietoinen tapa tehdä töitä niin siviilielämässä kuin nyt myös sähköisen moottoriurheilun parissa, sarjakoordinaattori Jani Kekoni kertoo.

– Tunkua kummankin virtuaalirallisarjan palkintokorokkeille on valtava kun jokaisessa neljässä nopeusluokassa katsastuslahjakorttien kohtalo ei ole kenenkään yli 350 kilpailijan osalta vielä sinetöity. Myös MadCroc vuoden energiajuomien omistaja ratkeaa vasta viikonloppuna kun viimeinen osakilpailu on ajettu: Rookies luokan Petri Häkkinen ja yleisen luokan Tuukka Hallia starttaavat tasapisteissä viimeisen osakilpailun vaativiin olosuhteisiin ja varmasti vielä kolme pistettä perässä olevalla B-juniori Pasi Piesasella on myös voittotaisteluun sanansa sanottavana.
Näin kummatkin kilpasarjat saavat arvoisensa päätöksen ja myös kesällä ajettavat Marcus Grönholm GRX eRallisarja kuin Japan Motors eAsfalttisprintsarja saavat vauhdikkaan alun, Kekoni jatkaa.

eMotorsport virtuaalirallisarjoissa voi kilpailla kuka tahansa, joka PC-tietokoneen / Playstation / XBox One konsolin omaavana voi olla oman elämänsä Ari Vatanen tai Kalle Rovanperä ja siten näyttää osaamistaan bittiavaruuden rallipoluilla! Jokainen kilpailija kerää tasonsa (Yleinen / A-juniorit / B-juniorit / Rookies) mukaisesti pisteitä ja siten myös aloittelijallakin on mahdollisuus menestyä.

Lue lisätietoja kuten mm. sarjatilanteet www.emotorsport.fi kotisivuilta.

eMotorsport virtuaalirallisarjojen kilpailukausi 2020:
– 05/2020: Plus Katsastus eRallisarja
– 05/2020: Jyväskyän Autovaruste eMinirallisarja
– 06/2020: Marcus Grönholm GRX eRallisarja osakilpailut 1-2
– 06/2020: Japan Motors eAsfalttisprint osakilpailut 1-6
– 07/2020: Marcus Grönholm GRX eRallisarja osakilpailut 3-4
– 07/2020: Japan Motors eAsfalttisprint osakilpailut 7-12
– 08/2020: Tomi Tuominen eRally Experience
– 09/2020: Janne Tuohino JanPro Racing eRallisarja
– 10/2020: Jani Paasonen Mogul Oil eRallisarja
– 11/2020: Jussi Välimäki Aasian-Tyynenmeren eRallisarja
– 12/2020: Kristian Sohlberg eRallyCup

Teksti ja kuvat: Jani Kekoni