Yksi mielenkiinnon kohde kaksivetoisten autojen puolella on imatralaisen 20-vuotiaan Tommi Hatakan uusi kilpailukalusto, Opel Adam R2-kilpuri, jonka on uunituore Opel Motorsportin valmistama tehdasauto.

Kyseessä on järjestyksessään toinen Suomeen saapunut kyseinen ralliautomalli. Hatakan käsiin tullut peli oli täysin ajamaton yksilö, ja se tulee olemaan ainoa laatuaan kauden avauskisassa Tunturirallissa.

– Kovasti odotettu auto saapui Suomeen jouluviikolla. Sen jälkeen siihen on tutustuttu ahkerasti. Takana on nyt monta testipäivää yhteensä kolmelta treenijaksolta, kertoi Hatakka tyytyväisenä.

– Tottakai uusi ralliauto tuo aina virtaa koko tiimille. Ja onhan se todettava, että tämä on paras ja nopein auto, jolla olen ajanut.

– Opelin tehdassäädöt tuntuivat tosi hyviltä myös talvikelille, joten ei meillä ollut syytä suuremmin hakea uusia asetuksia, Hatakka jatkoi.

Nuorukainen lähtee toiveikkaana mukaan kovatasoiseen SM3-luokkaan ja kartanlukijana toimii viime vuoden tapaan mikkeliläinen Henri Arpiainen.

– Hyvin on kuljettaja päässyt sinuiksi uutukaisen kanssa. Kaikki on kaluston ja huollon osalta kunnossa. Testeissä saatiin myös vahvistus, että millä renkaalla lähdemme kilpailemaan Rovaniemelle, summasi kartturi Arpiainen.

Ohjauspyörän taakse asettuva kuljettajalupaus on vielä maltillisen harkitseva, kun puhutaan kauden tavoitteista:

– Viime kaudella päästiin parhaimmillaan sellaiseen vauhtiin, jolla kamppailtiin viiden kärkeen. Nyt täytyy tietenkin parantaa, joten podium-taisteluihin pitää yltää. Vauhdin nostaminen on nyt yksi tärkeä asia, joten luokan pohja-aikavauhti täytyy saavuttaa alkukaudella, Tommi Hatakka ennakoi.

Teksti: Jarno Saari

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste