Kartanlukijansa Risto Pietiläisen kanssa perjantain kuudella ja lauantain kuudella erikoiskokeella vauhtiaan mittaava Luostarinen haluaa kilpailujen kärkitaisteluun. Upeassa kunnossa oleva rallireitti houkuttaa kokenutta ralliautoilijaa näyttämään osaamistaan.

– Miesmuistiin ei Arctic Lapland rallin reitti ole ollut näin upeassa ja ennen kaikkea nopeassa kunnossa. Tiet ovat aurattu aikaisempaa leveämmiksi ja siksi nyt kuljettajat saavat paljon vapautta ajolinjojensa suhteen. Tulen varmasti nauttimaan kilpailuviikonlopusta, Luostarinen fiilistelee.

– Valmistautuminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja kärkitaistelu kiinnostaa. Haluan edelleen kehittyä kuljettajana ja viime vuotista kymmenettä sijaa lähdetään parantamaan. Tyytyväinen olen jos kummassakin osakilpailussa kuuden nopeimman joukossa olemme, Luostarinen jatkaa.

Mediamylläkkää ilmassa

Arctic Lapland ralli tulee saamaan huomattavaa lisänäkyvyyttä kun kilpailussa ajaa ralliautoilun MM-sarjaan valmistautuva Citroenin tehdastiimin Daniel Sordo ja junioritiimin Kimi Räikkönen. Samalla media tulee seuraamaan SM-sarjan kärkimiesten suorituksia ja myös sen vuoksi Luostarinen janoaa kullankallista media-aikaa.

– Perjantaina alkavassa rallissa ajamme erikoiskokeilla 14. kilpailijaparina ja se lähtöpaikka sopii meille enemmän kuin hyvin. Nyt alkava talvimyrsky tuo paljon irtolunta reitille ja sen edellä lähtevät kanssakilpailijat puhdistavat tieltä pois. Uskoisin, että edellitykset hyviin kilpailusuorituksiin on olemassa, uskoo Luostarinen itseensä.

– Kimin osallistuminen kisaan on vain ja ainoastaan positiivinen juttu. SM-sarjamme ja myös siinä ajavat kilpailijat saavat runsaasti niin kansallista kuin kansainvälistä näkyvyyttä. Toivotaan, että tiimimme sinikeltainen ralliautomme ja erityisesti yhteistyökumppanimme näkyvät mediassa. Toisaalta se pitkälti riippuu myös minun ja kartanlukijani Risto Pietiläisen suorituksista, joten panosta kilpailussa tulee paljon olemaan, Luostarinen jatkaa.

Kaksipäiväinen Arctic Lapland ralli starttaa perjantaina klo 12.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste