Luostarinen huippukokeneen kartanlukijansa Risto Pietiläisen kanssa hakivat 12 erikoiskokeen kilpailulta nuottikielen hienosäätöä. Työ palkittiin nousujohteisella suorituksella, joka huipentui viimeisen erikoiskokeen yleiskilpailun pohja-aikaan ja shampanjan suihkutukseen palkintokorokkeen pronssisella sijalla. Teknisesti ongelmattomaan ralliin sekä vauhdin kasvuun Luostarinen oli tyytyväinen.

– Hieman liian varovaista alkua lukuun ottamatta olen tyytyväinen riskittömän kilvanajon tarjoamiin erikoiskoeaikoihin. Teemamme kesäkauden avausrallissa oli nuottikielen hienosäätäminen sekä tarkentaminen varsinkin nopeilla osuuksilla. Mielestäni tässä onnistuimme vähintäänkin hyvin koska Pietiläisen kanssa pystyimme tasaisesti nostamaan vauhtia erikoiskokeelta toiselle, Luostarinen kertoo.

– Vaikka työmaa nuottikielen osalta on vielä kesken, olen tyytyväinen edistymiseeni. Tietysti olisin voinut laskea hyppyrit täysillä ja uhmata mutkayhdistelmiä yrittäen ajaa ne ylikovaa. Ehkä erikoiskoeajat ja myös lopputulos olisi ollut yhtä tai kahta pykälää parempia, mutta hinta ajovirheeseen sortumiseen tai auton hajottamiseen olisi tässä kilpailussa ollut liian suuri, säästeli Luostarinen onnettaren apuja.

Pistesijat mielessä Valkeakosken SM-rallissa

Kauaa ei lahtelainen sorapöly ehdi Luostarinen Racingin kilpailukaluston päällä pinttyä, koska jo tulevana perjantaina Pirkanmaan ympäristön soramurkulat alkavat siirtyä kun ralliautoilun SM-sarja palaa reilun kahden kuukauden tauoltaan. Suomenmestaruudesta ja himmeimmistä mitaleista kilpailevilla autourheilijoilla on edessään yhdeksän erikoiskoetta ja noin 91 erikoiskoekilometriä. Luostarisen tavoitteena on saavuttaa kilpailukauden parhain tulos ja SM-pisteiden ropiseminen tilipussiin.

– Tyytyväinen olen jos lopputuloksissa olemme lähempänä viidettä sijaa kuin kymmenettä. On erittäin mielenkiintoista nähdä kilpailukykymme vastustajiimme nähden, koska uskon hyvin tehtyjen kotiläksyjen tuoneen lisää kyytiä sekä ennen kaikkea motivaatiota koko tiimillemme. Toisaalta emme ole ainoita, jotka ovat harjoitelleet tulevaa kilpailua varten, mutta jos edes vähänkin pystymme sekoittamaan vuodesta toiseen SM-sarjaa kiertäneiden kärkikuljettajien pakkaa niin se kertoisi, että olemme oikeilla jäljillä, Luostarinen mietiskelee.

– Valkeakosken ympäristön erikoiskokeet ovat tunnetusti nopeita ja äärimmäisen tarkasti ajettavia, joissa nuotitustaito ja sen mukaisesti ajaminen ratkaisee paljon. Olen nyt lähes kaksi rallia ajanut kartturiammattilaisen Risto Pietiläisen kanssa ja hänen tietotaidollaan olen saanut lisää uskoa tekemiseeni. Tiedän, että SM Waltikka ralli tulee olemaan yksi autourheilu-urani parhaimmista kilpailuista, kurkisteli Luostarinen kristallipalloonsa.

Kaksipäiväinen SM Waltikka ralli käynnistyy perjantai-iltana ajettavalla lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Lauantaina kilpailijoilla on edessä pitkä rallipäivä, jossa SM-pisteitä jaetaan kymmenelle nopeimmalle. Tommi Luostarinen ja Risto Pietiläinen suuntaavat rallireitille ideaalisella lähtönumerolla 11.

VIP-tilaisuudet Kouvolan SM-rallissa ja Suomen MM-rallissa

Kesälllä 2009 toteutamme unohtumattomia VIP-tilaisuuksia ralliautoilun mielenkiintoisesta maailmasta. Järjestämme mieleenpainuvia elämyksiä niin Kouvolan SM-rallissa kuin Suomen MM-rallissa. Katso kotisivuiltamme lisätietoja elämyspalveluistamme!

Lopputulokset Xerox ralli, Lahti:
1. Jarmo Mikkonen & Jari Nukarinen, Mitsubishi Lancer Evolution VIII
2. Joni Nikko & Ari-Pekka Hautanen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +54,9sek
3. Tommi Luostarinen & Risto Pietiläinen, Mitsubishi Lancer Evolution IX, +1:12,1sek

Lisätietoja kuten tiistaina lisättävät kisan incar -videot saat Tommin kotisivuilta osoitteesta www.luostarinenracing.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste