– Uskon, että Korsikan pitäisi olla hyvä ralli meille, ennakoi tallipäällikkö Tommi Mäkinen.

– Automme on toiminut aika hyvin asfaltilla ja meillä on ollut erittäin hyvät ennakkotestit. Testikuljettajamme Juho Hänninen on työskennellyt jousituksen kanssa ja hän teki tosi hyvää työtä parantaakseen autoa. Uskon myös, että Jari-Matti (Latvala), Ott (Tänak) ja Esapekka (Lappi) ovat kaikki tyytyväisiä auton tuntumaan. Kaikki tiimissä näyttävät olevan hyvin valmistautuneita, joten olen luottavainen, että kaikki menee hyvin, Mäkinen jatkaa.

Myös Latvala lähtee hyvillä mielin Korsikan asfalttiteille. Onhan hänellä saarelta yksi voitto vuodelta 2015.

– Korsika on todella asfalttiralli, josta pidän. On syynsä miksi sitä kutsutaan 10 000 mutkan ralliksi: jos löydät yhdenkin suoran, joka on yli 100 metriä, tiedät olevasi väärällä saarella!

– Meillä oli todella, todella hyvät ennakkotestit. Tuntuma autoon oli erittäin hyvä ja olen hyvin luottavainen auton suhteen. Kaikkien tiimien pitäisi olla nopeita Korsikalla, mutta toivon todella, että me taistelemme podiumpaikasta.

Lappi on kisannut Korsikalla muutaman kerran eri luokissa, mutta nyt edessä on debyytti saarella WRC-autolla.

– Näytimme Monte Carlossa hyvää vauhtia, joten lähden se mielessäni Korsikalle. Itseasiassa, olen enemmän luottavainen nyt, koska onnistuimme löytämään paremman set upin testeissä. Testasimme sekä kostealla että täysin kuivalla pinnalla, joten meidän tulisi olla valmiita, oli keli mikä vain, Lappi toteaa.

Rallin MM-sarjaa johtaa Ranskan Sebastien Ogier, toisena on Belgian Thierry Neuville ja kolmantena Norjan Andreas Mikkelsen. Toyotan kuljettajat ovat olleet tasaisia keskenään: Latvala on viidentenä, Tänak kuudentena ja Lappi seitsemäntenä.

Teksti: Moottoriurheilu.tv / Toyota Gazoo WRC

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste