Turkin MM-rallin ykköseksi kruunattiin Viron Ott Tänak Jari-Matti Latvalan tuodessa tiimille historian ensimmäisen kaksoisvoiton. Esapekka Lappi joutui keskeyttämään rallin eilen ajettuaan ulos. Podiumin alimmalle korokkeelle Turkissa kipusi Huyndaita käskyttävä Uuden-Seelannin Hayden Paddon.
– Tämä merkitsee niin paljon meille epäonnekkaan ajan jälkeen. Tämä oli 63:s podiumpaikkamme MM-sarjassa ja tällä on hyvin erityinen merkitys. Me olemme tehneet paluun! Latvala iloitsi Twitterissä heti kilpailun ratkettua.
Turkin osakilpailun myötä toiseksi MM-pisteissä nousseelle Tänakille voitto oli jo kolmas perkkäinen. Lisäksi Toyota nousi nyt valmistajien MM-sarjan johtoon.
Eilen neljänneksi noussut Teemu Suninen onnistui pitämään tänään sijoituksen maaliin saakka yltäen parhaaksi Ford-kuljettajaksi.
Rallin MM-kausi jatkuu 4.-7. lokakuuta ajettavalla, kauden kolmanneksi viimeisellä osakilpailulla, Walesin MM-rallilla.
Teksti: Moottoriurheilu.tv