Vuosi sitten Gardemeister yhdessä II-kuljettajansa Tomi Tuomisen kanssa pokkasivat SM O.K. Auto rallin F-ryhmän voiton reilun kahden minuutin marginaalilla. Tänä vuonna SM O.K. Auto rallissa Tonin vieressä ei nähdä Tuomista vaan hänen hommat ottaa hoitaakseen kauniimman sukupolven edustaja, Tonin tyttöystävä Miia Katajala.
– Tomi ei tällä kertaa päässyt puolustamaan viimevuotista voittoa jolloin oli etsittävä uusi II-kuljettaja. Kaukaa ei sitä tarvinnut hakea, sillä avopuolisoni Miia Katajala otti haasteen vastaan. Viimeksi 10 vuotta sitten Kymeenlaakso rallissa olemme olleet samassa kabiinissa, joten on mielenkiintoista nähdä kuinka yhteistyömme siellä sujuu, Gardemeister mietiskeli.
– Koska olen tänä vuonna ajanut ralliautoilun MM-sarjaa Suzukin tehdastiimissä, on BMW M3 ralliautoni ollut pukeilla vuoden takaisesta Suomen MM-rallin yhteydessä ajetusta Vetomies kilpailusta lähtien. Onneksi meillä on vielä reilu viikko aikaa kiristää mutterit jotta voimme lähteä puolustamaan vuoden takaista voittoani, Gardemeister jatkoi.
Kotiseudun tiet tunnetaan vaativuudestaan
SM O.K Auto rallissa nähdään tänäkin vuonna lukuisa määrä kenraaliharjoitustaan Suomen MM-rallia varten tekeviä kuljettajia. Yksi heistä on Citroenin tehdaskuljettaja Daniel Sordo, joka vuosi sitten pyöräytti C4 WRC ralliautonsa kymenlaaksolaiseen ojaan. Kouvolan seudun erikoiskokeet muistuttavat paljon legendaarisen Jyvässeudun Tuhansien Järvien Rallin pikataipaleita ja siten soveltuvat hienosti elokuisen MM-sarjan kovavauhtisimman kilpailun harjoitteluun. Gardemeister tietää kotiteidensä salaisuudet.
– Jos olet nopea täällä, olet nopea myös Suomen MM-rallissa. Kouvolan seudun ja Jyvässeudun pikataipaleita yhdistää tempo, vaativuus ja korkeuserot. Yllättäviä hyppyjä on syytä varoa ja mutkiin on mentävä täysin oikeilla linjoilla. Pieni virhe kummassakin kilpailussa kostautuu heti joko keskeytysilmoituksen jättämisenä tai runsaana aikahukkana. Positiivista näissä kilpailuissa on se, että mikäli ajaudut ulos erikoiskokeelta, on heti satapäinen katsojajoukko auttamassa sinua takaisin tielle. On hienoa ajaa lähes vuoden tauon jälkeen Suomessa rallihullun kansan ympärillä, Gardemeister spekuloi
SM O.K Auto ralli ajetaan 11-12.7.2008 ja sen lähes reaaliaikaisen tulospalvelun löydät osoitteesta www.tenab.net.
Lisätietoja löydät G-miehen kotisivuilta osoitteesta www.tonigardemeister.com.