”En ole koskaan urani aikana kokenut samanlaista. Lämmitin renkaita ja yhtäkkiä pyörä taittui alle. Vanha ja väsynyt pultti meni poikki ja kisa oli siinä”, kertoi Rovanperä keskeytyksestään.

Toni Gardemeister aloitti kisan hyvin ja oli ensimmäisellä huoltotauolla kolmantena, mutta toisella lenkillä myös hänen autossaan ilmeni lapsellinen vika.

”Rattiakselin pultti oli varmistamatta ja se löystyi pikkuhiljaa ja lopulta irtosi kokonaan. Onneksi tämä ei tapahtunut vauhdikkaalla osuudella”, sanoi Gardemeister.

Gardemeister ajoi ennen keskeytystään pohja-ajan ja oli keskeytykseen päättyneellä erikoiskokeella väliaikojen perusteella ajamassa reiluja pohjia, mutta lopulta kävi toisin.

”Tämä on suoraan sanottuna aika pelottavaa, että molemmissa autoissa on tällainen vika. Tiimi saa varmistaa kolmeen kertaan kaikki paikat, ennen kuin lähdemme superralliin lauantaina. Muussa tapauksessa on varmaan parempi jäädä altaalle ottamaan aurinkoa”, manasi Gardemeisterin kartanlukija Tomi Tuominen.

Kilpailua johtaa itävaltalainen Manfred Stohl. Maiden välistä kilpailua johtaa Espanja.

Lisätietoja saat Toni Gardemeisterin kotisivuilta osoitteesta www.tonigardemeister.com.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste