Johto on vakuuttava, sillä toisena oleva Ford Motorcraft on 62 pisteen päässä.

Yllätyksenä pistejohtoa on vaikea pitää, sillä TGS Worldwiden ja samalla Škodan Suomen maahantuojan virallisessa tiimissä on esiintynyt SM1-luokan kärkikuljettajat Eerik Pietarinen ja Marko Mänty. Eerik Pietarinen johtaa myös kuljettajien SM1-luokkaa 36 pisteen erolla toisena olevaan tallikaveriinsa. Mikkelissä Pietarisen tallikaverina ajoi Kalle Rovanperä, joka voitti Mikkelissä dominoivalla esityksellä.

– Sikatyytyväinen tietysti täytyy olla, että kaikki on mennyt nappiin tähän mennessä. Kyllähän meidän odotukset olivat totta kai korkealla, kun nähtiin Pietarisen vauhti jo viime kaudella. Mänty on lisäksi kokenut ja nopea kuljettaja, joten hyvää tulosta uskalsi odottaa. Tämän lisäksi Rovanperän visiitti Mikkelissä oli loistava kaikin puolin, summaa tallipäällikkö Gardemeister.

Menestyvä junioritehdas tuottaa kovaa tulosta

Huolimatta siitä, että Mänty edustaa kokeneempaa osastoa SM-ralleissa, on Gardemeisterin rallitiimissä totuttu viime vuosina näkemään varsinkin nuoria, eteenpäin pyrkiviä kuljettajia. Pelkäksi pyrkimykseksi nuo asiat ei toki ole jääneet, vaan jälki on ollut vakuuttavaa. Rovanperä ja Juuso Nordgren ovat Škodan tehdaskuljettajia ja Teemu Suninen on päässyt käsiksi WRC-ohjelmaan maailmanmestaritallissa.

– Rovanperän ja Sunisen taustat tietyllä tapaa ohjasi siihen, että aloitimme yhteistyön. Pietarisen ja Nordgrenin kohdalla päätös meille tulemisesta on syntynyt vähän itsenäisemmin. He näkivät, että meillä on mahdollista menestyä ja saada uraa eteenpäin, toteaa Gardemeister viitaten Rovanperän ja Sunisen taustalla toimivaan Timo Jouhkiin.

– Jos tiimin kokoonpanoa miettii, niin totta kai sitä haluaa aina mahdollisimman nopeat ja hyvät kuljettajat, koska haluamme menestyä urheilullisesti. Tämän hetken vakiokokoonpano – Pietarinen ja Mänty – ovat hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Mänty miettii ajamista paljon ja osaa antaa palautetta sitä kautta hyvin. Pietarinen miettii ajamista myös, mutta menee myös enemmän fiiliksellä. Molemmat ovat kuitenkin nopeita kuljettajia.

Menestyksekäs talvikausi ei pysäytä renkaita, vaan TGS Worldwide -tiimissä paiskitaan töitä sen eteen, että myös kesäkausi tuo tulosta. Pelkästään SM-ralleihin tiimin toimet eivät näillä näkymin jää.

– Marko on yleisesti ottaen ajanut paremmin kesällä, joten häneltä voidaan odottaa vielä parempaa vauhtia. Kaikille kuljettajille pyrin tarjoamaan auton ja olosuhteet, millä menestyä. Pietariselle pyritään saamaan hyvä paketti myös Suomen MM-ralliin, Gardemeister paljastaa.

Rallin SM-sarja jatkuu kauden neljännellä osakilpailulla Kouvolassa SM O.K. Auto-Rallilla 18.-19. toukokuuta.

Teksti: Sami Kolsi / AKK Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste