– Ensimmäisellä EK:lla odoteltiin kolmisen minuuttia tien avautumista, muuten ongelmia ei oikeastaan ollut kun vaan väisteli tienposkeen jääneitä autoja ja autonosia, Harsia kertaa ja jatkaa, että nyt jälkeenpäin on tietysti helppo spekuloida ja laskeskella 4-luokan autojen sijoitusta ilman jonossa odottelua kesken EK:n, mutta tulokset ovat nyt nämä.
RacingMedian kaksikon, Harsia/Kekkonen, vauhti parani edellisestä SM-rallista minuuttikaupalla, joten edellisenä viikonloppuna ajettu Riihimäen seurakilpailu ja Hausjärven Talvisprint ovat jo kantaneet hedelmää.
– Vauhtia tuli kilpaillussakin koko ajan lisää. On ollut niin vaikea uskoa miten kovaa Pololla pystyy päästelemään ja silti se kääntyy vielä mutkaankin. Puolet viimeisestä pätkästä meinasin jo innostua päästelemään ja taisi siinä muutama tilanteen poikanen olla jo lähellä.
– Nuottikin toimi siihen malliin, että taisi olla meidän kaikkien aikojen paras nuottiralli, kartturi Kekkonen säestää.
SM-sarja jatkuu kesäkuussa Keravalla ja valmistautuminen kesäkauteen aloitetaan tallilla pienen hengähdystauon jälkeen. RacingMedia Motorsportin rallisprinttiin rakenteilla oleva ja nyt keväällä valmistuva BMW Compact RS säilyttää kuitenkin tiiviin kosketuksen moottoriurheiluun, hengähdystauollakin.
————————————————————–
TahkoSpa SM-ralli Yl ja A-jr RALLY TROPHY
LUOKKATULOKSET
Luokka: 4 / Tn enintään 1400 cc
1. 1.27.54;2 Pekka Vuorio VW Polo 1.4
2. 1.30.02;5 Toni Harsia VW Polo 1.4
————————————————————–
Yl ja A-jr RALLY TROPHY
YLEISKILPAILU
1. 1.21.40;6 Mikael Lindberg VW Polo 1.4
0.22;8
2. 1.22.03;4 Jari Laakso VW Polo 1.4
1.07;7
3. 1.22.48;3 Joose Kojo VW Polo 1.4
5.43;8
4. 1.27.24;4 Raimo Kaisanlahti VW Polo 1.4
6.13;6
5. 1.27.54;2 Pekka Vuorio VW Polo 1.4
7.09;4
6. 1.28.50;0 Jouko Pulkkinen VW Polo 1,6 G
8.21;6
7. 1.30.02;2 Jaakko Tapper Ford Focus
8.21;9
8. 1.30.02;5 Toni Harsia VW Polo 1.4
14.22;2
9. 1.36.02;8 Kimmo Tergujeff Suzuki Swift GTI