Neljännen erikoiskokeen lopussa rengasrikko söi muutaman ylimääräisen sekunnin, ja ero johtavaan Juha Saloon kasvoi 12 sekuntiin. Seuraavalla erikoiskokeella kiri päättyi kolmen kilometrin ajon jälkeen. Klemetsin Mitsubishi Lancer Evolution IX –auto liukui pienen nypyn jälkeen liian leveälle ajolinjalle, ja osui tienreunassa olleeseen kallioon. Parin voltin jälkeen auto rysähti alas ja kisa keskeytyi rajulla tavalla.

 

Kartanlukija Matti Kaskinen kuljetettiin varmuuden vuoksi Turun Yliopistolliseen Keskussairaalaan tarkastettavaksi.

 

– Omat kärsimykseni ovat lähinnä henkisiä, mutta Matti valitti niskaansa. Varmuuden vuoksi pyysimme takana tulleita hälyttämään ambulanssin, ja erikoiskoe keskeytettiin siksi aikaa. Tällaisten asioiden kanssa ei kannata jäädä odottelemaan tai ihmettelemään. Tärkeintä oli saada Matti tarkastukseen, eli asiat ensin tärkeysjärjestykseen. Auton peltejä ja osia joutaa miettiä myöhemmin, Klemets kertoi.

 

Kaskinen viestitti myöhemmin iltapäivällä sairaalasta, että kaikki on olosuhteisiin nähden ok ja olo kokolailla normaali. Kaula ja selkä varmuuden vuoksi kuvattiin, ja hän odotti levollisin mielin lääkärin arviota. Auton turvavarusteet toimivat hyvin ja pelastivat kuljettajaparin suuremmilta vahingoilta.

 

N-ryhmän voittoon ajoi Salo, joka samalla vankisti asemaansa sarjan pisteykkösenä. Klemets putosi yhden sijan kokonaispisteissä viidenneksi. Kauden päätöskisa ajetaan kolmen viikon kuluttua Mikkelissä.

 

– Aika parsiminen autossa on. Ensivaikutelma on, että turvavarusteet ovat kunnossa ja turvakaaret ehjät. Muuten auto on päällisin puolin aika rusina. Melkoinen urakka on edessä, jos aiotaan vielä taistella kauden viimeisistä SM-pisteistä. Harmi juttu, sillä ajo sujui hyvin ja sijoitus alkoi olla siellä missä pitääkin, Klemets puntaroi.

Teksti: Miiro Koivula

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste