Järjestävän seuran kuljettajia ilmoittautui mukaan peräti 14 kappaletta. Lähialueen kuljettajia on mukana myös runsaasti, mutta kaukaisimmat saapuvat Pohjanmaalta asti. Talvipakkaset alkoivat täydelliseen aikaan ja rata on kuljettajille priimakunnossa, luntakin on maisemaa valaisemassa.

Kahtena aiempana vuonna kilpailun Mitsubishi Lancer E6:lla voittanut Anjalankosken UA:n Jukka Tenho on tänäkin vuonna titteliään puolustamassa. Rallisprintin SM-sarjassa menneellä kaudella nelivetoisissa neljänneksi sijoittunut Tenho saanee kovimman haasteen Orimattilan UA:n Mika Myllylältä, joka ajoi asfaltilla ajettavassa Future Cupissa toiseksi, Tenhon ollessa neljäs.

Mielenkiintoista kalustoa ja nopeita kuljettajia laajalti SM-sarjan menestyjiä myöten on paikalla lukuisia, esimerkkinä mainittakoon 2WD-mestari Laihian UA:n Mika Lemmetti, sekä Seniori Cupin voittaja Nokian Ua:n Tarmo Ollila.

Kilpailu Lahden Hokkarassa alkaa sunnuntaina 14.01.2018 klo 11.

Teksti: Jani Seppälä, Top Building Rallisprint, tiedotuspäällikkö

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste