Lahden osakilpailu piti alkujaa ajaa 2. helmikuuta. Kuluvan talven leudot olosuhteet eteläisessä Suomessa eivät kuitenkaan antaneet mahdollisuutta järjestää sprinttiä kyseisellä päivämäärällä. Kilpailu siirrettiin uuteen ajankohtaan ja talven tuloa odoteltiin toiveikkaina.

Nyt joudumme kuitenkin valitettavasti toteamaan, että mikään ennuste ei lupaa kylmenevää säätä. Lämpöasteita ja vettä on luvassa edelleenkin. Tämän vuoksi Lahden Urheiluautoilijat ry on tilanteessa, jossa SM-osakilpailua ei yksinkertaisesti voida järjestää.

– Kilpailumme eri osa-alueita on vuosien aikana kehitetty sitä silmällä pitäen, että SM-rallisprint voidaan kunniakkaasti järjestää. Tällä kertaa suunnitelma kuitenkin vesittyi, ihan kirjaimellisesti, kuten monilla muillakin tämän talven kilpailujärjestäjillä, kertoo kilpailun tiedottaja Jani Seppälä.

Rallisprint SM -kausi käynnistyy Vihdin asfaltilta 7. kesäkuuta.

Teksti: Rallisprint SM, Taneli Niinimäki

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste