Ja kuten kauden päättymiseen yleensä kuuluu, päätösjuhlat järjestetään lauantai-iltana live artistien tahdissa Turkin Puistossa. Ikaalisten kilpailukohtaiset palkinnot jaetaan noin 30 minuuttia kilpailun päättymisen jälkeen, kun taas sarjapalkinnot 20 parhaalle jaetaan ennen illan huipentavaa Arttu Wiskarin esiintymistä eli noin kello 22.45. Sarjapalkinnot tullaan jakamaan Turkin Puiston festivaali alueella juhlallisin menoin. Sarjassa palkittaville annetaan ilmaiseksi festivaali ranneke.

– Sarja on mennyt hyvin ja risuja sekä ruusuja on tullut kauden mittaan kivasti. Niin kuin oli ajatuskin, kehitämme systeemiämme jatkuvasti ja kannustan edelleen, että jos on vielä jotain, mitä haluaisitte muuttaa viimeiseen kilpailuun, niin minuun saa olla yhteydessä. Lisäksi olisi mukava kuulla Ikaalisten päätösviikonlopun aikana ajatuksia kuluneesta kaudesta ja olisiko tällaisella konseptilla kysyntää jatkossa, sarjan vetäjä Riku Ainasvuori kertoo.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste