Kausi jatkuu Keski-Suomessa elokuun 17. päivä Reka Rallisprintillä. Kilpailu ajetaan Keuruulla Yliahon teollisuusalueella ja rata on osittain sama, jolla on ajettu asfalttisprinttiä aiemminkin. Kilpailussa nähdään ainoastaan Total Tarmac sääntöjen mukaiset kilpailuluokat eli Crosskartit ja sarjan ulkopuoliset huilaavat tämän kilpailun ajan. Keuruulla ajetaan samana päivänä myös R-Rallicupin kuudes osakilpailu, jonka yleisöerikoiskoe tullaan ajamaan samalla radalla ennen sprintin alkua. Yleisölle riittää siis paljon nähtävää päivän aikana. Tapahtumat käynnistyvät rallin yleisöerikoiskokeen toimesta kello 13.30 ja tavoiteaikataulun mukaan sprint-tykkien vuoro on kello 16.00 alkaen.

Ennakkotiedoista poiketen Total Tarmac kauden viidettä osakilpailua ei valitettavasti ajeta tänä vuonna Himoksella, niin kuin oli tarkoitus. Päällekkäisen tapahtuman sovittaminen meidän kilpailuun osoittautui liian haastavaksi, joten jouduimme muuttamaan kilpailupaikkakuntaa. Nopealla aikataululla mukaan saatiin Parkano, jossa saadaan varmasti järjestettyä hieno tapahtuma.

Fenno Rallisprintin nimeä kantava kilpailu ajetaan elokuun 18. päivä tutulla alueella, jossa on ajettu asfalttisprinttiä ennenkin. Pahkalan teollisuusalueelle tehdään noin 2,8 kilometriä pitkä rata ja kilpailussa on mukana myös Crosskarttien HydroLift mestaruussarja. Tähän kilpailuun mahtuu hienosti mukaan myös sarjan ulkopuolisia kuljettajia, eikä osallistujamäärää ole rajoitettu.

Kausi huipentuu elokuun 24. päivä ajettavaan ProTruck Rallisprintiin Ikaalisissa. Noin 4,5 kilometrinen haastava katurata tehdään Ikaalisten keskustan alueelle, joten tapahtuma tulee näkymään ja kuulumaan katukuvassa todella isosti. Mukana Total Tarmac luokat, HydroLift mestaruussarja ja kilpailuun mahtuu myös sarjan ulkopuolisia kilpailijoita, kokonaisuudessaan mukaan otetaan 180 kuljettajaa.

Ikaalisten tapahtuma on ilmainen yleisölle ja radan varrelta Turkin Puistosta löytyy anniskelu-alue, josta voi seurata kilpailua ja tauoilla on myös musiikkia luvassa. Illalla samassa paikassa pidetään sarjan palkintoseremoniat musiikkiartistien tahdittaessa menoa. Ajatuksena on, että sarjan kolme parasta otetaan autoineen yleisön eteen suihkuttelemaan shamppanjoita illan mittaan. Päivän huipentaa Arttu Wiskarin esiintyminen Turkin Puistossa. Kello 21.00 alkavaan iltajuhlaan on 20 euron sisäänpääsymaksu.

Sarjapalkinnoista käydään vielä kovaa kilpailua loppukauden aikana. Viimeisessä osakilpailussa jaetaan tuplapisteet, joka pitää tilanteen jännittävänä viimeiseen asti. Palkintojen yhteisarvo on minimissään sarjamaksujen suuruinen määrä ja 20 parasta kuljettajaa palkitaan.

Total Tarmac sarjassa mestari saa 3000 euroa, toiseksi tullut 2000 euroa ja kolmannesta sijasta jaetaan 1000 euroa. Sijoille 4-20 sijoittuneet palkitaan esine- / tavarapalkinnoilla. Jaossa on siis hieno määrä palkintoja menestyjille, joten kaikkien kannattaa ehdottomasti osallistua kauden loppuihin kilpailuihin. HydroLift mestaruussarjassa kolme parasta palkitaan esine- / tavarapalkinnoilla.

Kilpailujen säännöt ja ilmoittautuminen hoituu Ajaksi-palvelussa, joten nyt vain nimeä listalla ja odottamaan vauhdikkaita kisaviikonloppuja.

Teksti: Timo Louhelainen / Total Tarmac tiedotus

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste