Barcelonan radalla eli Circuit de Barcelona-Catalunyalla ajetussa kilpailussa Trogen oli neljänneksi nopein vapaissa harjoituksissa lauantaiaamuna, mutta ensimmäisessä aika-ajossa hän osui vahingoittuneeseen rengasvalliin, mikä sai auton pyörähtämään katolleen.

Kiitos SET Promotion -tallin ja heidän loistavien mekaanikkojen Trogen saatiin kuin saatiinkin sekuntipelillä takaisin lähtöviivalle toiseen alkuerään. Vaikka auto ei ollut 100-prosenttisen valmis, 16-vuotias nuorukainen aloitti taistelunsa napaten kuudenneksi nopeimman ajan.

Auto saatiin täysin korjattu lauantai-iltana, ajoissa ennen sunnuntain aika-ajoja, joissa Trogen näytti jälleen potentiaaliaan ollen kokonaistilanteessa lopulta viides.

Semifinaalitaisteluiden jälkeen Trogen sai raivattua tiensä kaikista tärkeimpään lähtöön eli finaaliin. Huolimatta siitä, että Trogen jäi ensimmäisellä kierroksella vasta kuudenneksi, hän käytti hyvää vauhtiaan kahden auton ohittamiseen ollen maalissa neljäs. Trogen sai avauskilpailu kunnialla päätökseen kovassa kilpasarjassa, jossa hän tällä kertaa jäi kuitenkin niukasti podiumilta.

– Viikonloppu oli melko hyvä selviytyminen ensimmäisen aika-ajon pyörähdyksen jälkeen. Kundit teki hienoa työtä, jotta auto saatiin korjattua ennen toista alkuerää. Se se ei ollut täydellinen, joten heidän piti työskennellä lujasti lauantai-iltana, jotta se saatiin samaan samaan kuntoon kuin kisaviikonlopun alussa. Olin tyytyväinen, että pääsin viidenneksi erien jälkeen. Semifinaalit oli ok, mutta vauhti ei aivan riittänyt kaikkien autojen lyömiseen, Trogen kertoo.

– Finaali oli melko hyvä. Minulla oli huono lähtöpaikka, mutta teimme muutamia muutoksia auton asetuksiin ja saatiin hyvä vauhti. Olin aavistuksen liian varovainen startissa, joten tipahdin viimeiseksi ensimmäisellä kierroksella. Sain kiinni muutaman auton, jotka ohitin, joten olen melko tyytyväinen. Nyt katseet suunnataan seuraavaan kisaan Belgiassa.

SET Promotionin RX2-tiimipäällikkö ja Trogenin spotterina toiminut Joni Wiman on tyytyväinen viikonloppuun.

– Ottaen huomioon, mitä kävi ensimmäisessä aika-ajossa, tämä oli hyvä suoritus. Muutimme autoa aavistuksen ennen finaalia – Sami-Matti piti muutoksesta ja vauhti olikin todella hyvää. Aavistuksen harmittaa, että emme tehneet muutoksia jo aiemmin, mutta nyt tiedämme seuraavaa kisaviikonloppua varten. Sami-Matti oli koko viikonlopun hyvin johdonmukainen ja saimme aikaan hyvän pohjan, josta jatkaa seuraavaan, Wiman analysoi.

– Sami-Matti kehittyy kuljettajana. Pääasia on, että hän on oppinut antamaan tarkkaakin palautetta autosta ja hänen omista mielipiteistään. Vielä viime vuonna me annoimme ehdotuksia, mutta tänä vuonna hän on ottanut enemmän ohjaa itselleen. Uskon, että tulevissa kilpailuissa meillä on mahdollisuudet podiumille. Sami-Matti on todella nopea. Finaalissa vain Oliver Eriksson (voittaja) oli nopeampi, mutta meillä on vielä muutamia kymmenyksiä, joita etsiä. Teemme kovasti töitä yhdessä löytääksemme ne.

Seuraava RX2-kilpailu käydään Belgiassa Span radalla kahden viikon kuluttua, 11.-12.5.

Sami-Matti Trogen on kehittynyt auton säätämisessä. Kuva: Jan Kåre Raforss.

RX2 kilpailukalenteri 2019

27.4. Barcelona, Spain

11.5. Spa, Belgium

25.5. Silverstone, UK

15.6. Hell, Norway

6.7. Holjes, Sweden

31.8. Loheac, France

9.11. Killarney, South Africa

Teksti: Sami-Matti Trogen tiedotus.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste