Seuraavan erikoiskokeen epäonni pudotti Männyn kahdeksanneksi. Kolmen viimeisen pikataipaleen aikana Mänty nousi lopulta SM1-luokan viidenneksi.

SM1 -luokassa JTR Racingin Skoda Fabia R5 -autoa kuskaava Mänty oli yhdessä kartturi Joni Mäkelän kanssa rallin ensimmäisen kilpailupäivän viiden erikoiskokeen jälkeen kolmantena.

Rallin ratkaisut ajettiin lauantain parhaimmillaan lähes 50-kilometrin mittaisilla erikoiskokeilla.  Kahdeksannelle erikoiskokeelle lähdettäessä Mänty oli reilun 20 sekunnin päässä luokan kakkospaikasta. Hyvin alkanut kiri loppui kesken kun Mänty joutui huoltotöihin kesken erikoiskokeen.

-Paikka oli sellainen shikaanin tapainen risteys. Tulimme siihen ihan oikealla nopeudella keula vähän penkkaan osuen. Reilumpiakin osumia oli ollut matkan varrella, mutta tällä kerralla ilmanpuhdistin täyttyi lumella ja autosta loppui tyystin veto. Ahtaan tien vuoksi en voinut heti pysähtyä, vaan ajoin kilometrin matkan. Sitten löytyi turvallinen paikka pysähtyä. Kävin irrottamassa ilmanpuhdistimen ja jatkoimme matkaa, kuvaili Mänty pysähtymisen syytä.

Rallin jälkeen puretut tiedostot paljastivat, että Männyn auto oli ollut pysähdyksissä 2 minuuttia ja 15 sekuntia. Ilman tuota tappiota Mänty olisi ollut vahva haastaja SM1 -luokan kakkostilalle.

-Tämä oli nyt taas kerran sellainen kilpailu missä yksi epäonnistuminen pilasi muuten täydellisen suorituksen. Viimeisellä pätkällä kun näin edellä ajaneen Teemu Asumaan keskeyttäneen, tajusin pätkällä pysähtymisen maksaneen meille melko varman kakkossijan vaihtumisen viidenteen sijaan.

-Kun jätän tuon yhden epäonnen paikan pois laskuista, niin Tunturirallista jäi positiivinen mieli jatkoa ajatellen. Pystyin nyt paljon varmempaan ajoon kuin vuosi sitten, jolloin ajoin hankeen viimeisellä pätkällä. Nyt vain ajatukset kasaan ja seuraavaksi osoitteeksi Mikkelin SM-ralli, kuittasi Mänty tunnelmat Rovaniemeltä.

Tiimien välisessä kilpailussa Männyn edustama TGS Worldwide otti Rovaniemeltä sarjan piikkipaikkaan oikeuttavat pisteet, kun Männyn lisäksi pisteitä tiimille ajaa Tunturirallin voittanut Eerik Pietarinen.

Teksti: TR Racing / JiiVee Korpela

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste