Seuraavan, Urriassa ajetun pätkän jälkeen Lindholm ja hänen kartturinsa Tomi Tuominen nousivat jo toiseksi luokassaan, jossa kilpailijat ottavat mittaa toisistaan identtisillä Ford Fiesta R2T -autoilla.

Hän säilyi kolmen parhaan joukossa, vai viisi sekuntia johtoasemasta, kunnes Jukojärven toisella ajokerralla shikaanit jarruttivat tulosta harmillisesti 40 sekunnin verran. Jukojärven 21.31-kilometrinen veto on yksi kilpailun pisimpiä ja vaativimpia osuuksia.

Iltapäivä tarjosi kuskeille toinen toistaan erilaisempia erikoiskokeita, ja Lindholm paransi asemiaan asteittain. Kolmen parhaan joukkoon nuorukainen kirjasi itsensä 10. ja 12. osuuksilla, säilyen aivan konkarikuljettajien tuntumassa.

“Päivä alkoi melko hyvin. Ajo oli hyvin puhdasta eikä tilanteita juuri sattunut ennen Jukojärveä, jolloin törmäsin shikaaniin ja juutuimme tien sivuun. Se vei varmuutta ajamisesta ja iltapäivän alku ei ollut erityisen hyvä, mutta kokosimme itsemme illan kuluessa ja viimeinen metsäerikoiskoe Laukaalla oli hyvä veto.”

“Uskon että pystyn taistelemaan lauantaina. Jotkut toisista kuskeista ovat todella nopeita koska ottavat kovempia riskejä, ja heillä jotka ovat olleet tässä rallissa aiemmin, on pienoinen etu. He tuntevat tiet minua paremmin vaikka kyse onkin kotikisastani”, Lindholm analysoi ensimmäisen täyden kilpailupäivän jälkeen perjantai-iltana – mutta on valmiina haasteeseen.

Teksti: AKK Viestintä

Suomalaiset kolmoisjohdossa Neste Rallissa – Esapekka Lappi hurjassa vedossa

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste