2.päivä: Kärkitaistelu kävi vielä aamulla kovana Latvalan ajaessa jo Mikkosen edellä. Lumipenkka kuitenkin kutsui toisen päivän neljännellä erikoiskokeella ja tuon jälkeen Mikkosella ei ollut enää mitään syytä yrittääkään Katajamäkeä kiinni. Mutta varmistelu ei ole helppoa, heti seuraavalla erikoiskokeella Mikkonen kärsi rengasrikon ja menetti roppakaupalla aikaa. Johto SM-sarjassa oli kuitenkin edelleen yli kaksi minuuttia. Katajamäki voitti lopulta päivän, mutta Mikkonen otti taas täydet SM-pisteet ennen yllättäjiä Alexander Dorossinskiä ja Kari Ali-Rantalaa.
   Kahden kilpailun jälkeen Mikkonen johtaa sarjaa selvästi ennen Arcticissa sijat 6 ja 4 ajanutta Pekka Keski-Korsua (10,5), Dorossinskia (10) sekä epäonnisia Jari-Matti Latvalaa ja Jussi Välimäkeä. Mikkelissä sarjaan on kuitenkin tulossa kova haastaja Sebastian Lindholmin aloittaessa kautensa sieltä.


N: 1.päivä: Alkuun kärkeen lähti tuttuun tapaansa hallitseva mestari Juha Salo saaden kuitenkin yllättävän tiukan vastuksen jo viime kaudella lupaavia näyttöjä antaneesta Juho Hännisestä. Päivän päätteeksi Salo oli ajanut reilun seitsemän sekunnin raon Hänniseen. Jukka Ketomäki ja Anton Alen eivät saaneet eroa toisiinsa. Ykköspätkän paremmus ratkaisi kuitenkin pelin Ketomäen eduksi. Janne Vähämiko sijoittui viidenneksi. Hän putosi aivan päivän lopussa kaksikon taakse.
   2.päivä: Salo toteutti ukaasinsa, varaa vauhdin parantamiseen todellakin oli ja Hänninen alkoi jäädä sekunti sekunnilta. Päivän loppuun mennessä Salo oli kiirinyt jo 40 sekunnin eron Hänniseen. Ensimmäisenä päivänä epäonnen kohteeksi joutunut Jari Ketomaa oli kolmas ennen Jukka Ketomäkeä. Marko Kakko löysi toisena päivänä paremman vauhdin sijoittuen viidenneksi. Jouni Ampujan vauhti oli yllättävän hukassa sijat 6 ja 8 kertovat vielä tottumisvaikeuksista N-ryhmään WRC-kaluston jälkeen.
     Salo johtaa pisteissä ennen Hännistä ja Ketomäkeä.


n: 1.päivä: Pienimmässä luokassa Ailu Magga ja Joonas Lindroos kamppailivat tiukasti 1. päivän voitosta. Kamppailu päättyi illalla jämsäläisen voitoksi. Magga oli päivän kakkonen ja Joni Arpiainen kiilasi kolmanneksi.
   2.päivä: Kärjessä olleet Lindroos ja Magga saivatkin hännystelijäkseen nelivetoiskokeilujen jälkeen sarjaan palanneen ja 1. päivänä epäonnen kohteeksi joutuneen Kiteen Jarno Kinnusen. Kinnunen karautti lopulta komeaan voittoon ennen Lindroosia ja Maggaa. Sarjan yhdeksi mestarisuosikiksi nostettu Ville Hautamäki toipui ensimmäisen päivän epäonnestaan ja ajoi neljänneksi.
   Lindroos siirtyi sarjajohtoon ennen Maggaa ja Kinnusta.


   SM-sarja jatkuu 18.2. Mikkelissä. Luvassa on tiukkaa taistelua sekunnin kymmenyksistä Savon äkkiväärillä teillä.


Teksti: Otto Belinskij

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste