Ensimmäisenä ajopäivänä perjantaina Tunturiralli sujui Huttusen ja kartanlukija Antti Haapalan tiukassa komennossa. Kaksikko kellotti pohja-ajan neljälle päivän viidestä erikoiskokeesta, ja Rovaniemen yötauolle tultaessa he johtivat rallin yleiskilpailua ja SM1-luokkaa 19,3 sekunnin erolla toisena ajaneeseen Teemu Asunmaahan. Huttunen oli päivän päätteeksi tyytyväinen suoritukseensa, vaikka ajopaikka ensimmäisenä autona ei ollut irtolumen ja sohjon peittämillä erikoiskokeilla paras mahdollinen.

– Ajo sujui hyvin, auto toimi ja ajat olivat hyviä, vaikka meidän numerollamme tien pinta oli todella liukas eikä rengasvalinta osunut aivan nappiin. Lauantaina pitää koittaa jatkaa samaan malliin, mutta maaliin on vielä pitkä matka, hän kertoi perjantai-iltana.

Lauantaiaamuna rallin olosuhteet olivat entistäkin haastavammat, kun yön aikana alkanut lumisade jatkui ja ensimmäisenä autona reitillä jatkanut Huttunen joutui tosissaan aura-auton rooliin. Aamun avauserikoiskokeella hän kellotti kuudenneksi nopeimman ajan, mutta pysyi kilpailun johtopaikalla 12,6 sekunnin turvin. Lumisade ja huono pito mietityttivät miestä erikoiskokeen maalissa.

– Nyt tuli kyllä sellainen keli, että vaikeaksi meni. Jos tällaisena jatkuu niin en tiedä miten pystytään menemään, mutta koitetaan puristaa.

Seuraavalla erikoiskokeella Aittajärvellä haastavat olosuhteet kostautuivat ja kilpailu ratkesi Huttusen osalta, sillä pitkän suoran päässä jarrutus jäi liukkaassa kohdassa aavistuksen myöhäiseksi ja auto juuttui hitaassa vasemmalle kääntyvässä mutkassa penkkaan. Kalusto ei vaurioitunut, mutta nostotyössä kului aikaa niin paljon, että erikoiskokeen pohja-aikaan tuli eroa 6 minuuttia ja 40 sekuntia. Samalla kärkipaikka karkasi kauas eikä voittoon ollut enää mahdollisuuksia.

– Se oli sitten siinä. Ei voi muuta kuin pyytää anteeksi kaikilta tukijoiltamme, jotka mahdollistivat tämän kilpailun meille. Tällä kertaa tämä ei onnistunut.

Ulosajon jälkeen Huttunen jatkoi siitä mihin perjantaina jäi ja kellotti pohja-ajan kolmelle seuraavalle erikoiskokeille nousten päivän aikana kahdeksanneltatoista sijalta kymmenenneksi. Viimeisellä erikoiskokeella sattui kisan toinen ulosajo, jonka jälkeen Huttunen joutui keskeyttämään.

 

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste