– Kausi on kyllä sujunut tosi huonosti. Ei ole vielä tullut minkäänlaista tulosta. Joka kisassa on ollut jotain tekniikkaongelmaa. Eikä auto ole istunut käteen niin hyvin, että siihen olisi pystynyt kunnolla luottamaan, kertoo 30-vuotias ralliammattilainen.


Suomen MM-rallista oululainen odottaa jo parempaa. – Heinäkuun alussa ajoimme hyvät Jyväskylä-testit Mäntyharjulla. Autoon tehtiin suuriakin muutoksia varsinkin voimansiirtoon. Testeistä jäi tosi hyvä maku, kertoo Tuohino. Suomen MM-rallissa Skodaa ohjastavat Tuohinon lisäksi myös Jani Paasonen ja Saksan Armin Schwarz.


Viimeistään viime kauden jälkeen Tuohinon nimi oli koko rallimaailman tiedossa. Hän ajoi MM-pisteille viidessä kilpailussa. Fordin tehdastallin autolla hän ehti Ruotsissa peräti neljänneksi ja Suomen MM-rallissa viidenneksi. Kyproksella Tuohino oli parhaimpana yksityiskuljettajana kuudentena. Tavoite torstaina starttaavaan Jyväskylänseudun sorasirkukseen on harvinaisen selvä. – Pistetili auki, ehdottomasti. Nyt täytyisi jo tuurinkin kääntyä parempaan, tuumaa Tuohino päättäväisesti.



Janne Tuohino – Faktat


Ikä: 30
Asuinpaikka: Oulu
Ammatti: Rallikuljettaja, Skoda Motorsport World Rally Team
Ensimmäinen ralli: 1994 Ford Escort RS2000:lla
Ajetut MM-rallit: 37 kpl
Saavutuksia: N-ryhmän Suomenmestaruus 1999, ensimmäisessä WRC-autolla ajetussa MM-rallissaan kahdeksas (Suomi 1999), A-ryhmän Suomenmestaruus 2001, nuorten MM-sarjan kolmas 2002. Ruotsin MM-rallin 2004 neljäs, Suomen MM-rallin 2004 viides, paras yksityiskuljettaja MM-sarjassa 2004.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste