Säkylän Sydänmaan soratiellä ajettiin ensimmäistä kertaa rallisprinttiä pitkällä 5,66 kilometrin reitillä. Kilpailijat ajoivat kolme kierrosta, joista nopein aika ratkaisi.

Yleiskilpailussa nelivetoisten voittoa saatiin jännittää loppuun asti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen moninkertainen rallisprintin suomenmestari Tomi Hallia oli vahvoilla. Hänen junioriluokassa ajava poikansa, 17-vuotias Tuukka Hallia oli toisena eikä Samuli Pokelakaan juurikaan hitaammin maaliin ajanut.

Pitkä, tekninen ja haasteellinenkin reitti oli kilpailijoille mieleen.

– Hieno tie, on mukava laskea menemään. Reitissä on pituutta, on teknisyyttä, se ei ole helppo mutta vauhtia sai rajoitinta vastaan suorilla osuuksilla 200km/h, Tomi Hallia jutteli ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Toisella kierroksella Pokela kiristi vauhtia, samoin Tomi Hallia, joka piti johtoasemansa. Kunnes liikkeelle lähti nuorempi Hallia. Tuukka Hallialla meni kaikki nappiin, aika 3:16,82 oli voitokas. Isä Hallia jäi yli sekunnilla. Kolmannen sijan nelivetoisten yleiskilpailussa nappasi myös junioriluokan kuljettaja Niko Riikonen 3:18,22.

Yleiskilpailun kaksivetoisten kärjessä erot olivat selkeämmät, kuin nelivetoisissa. Isoimman pystin nappasi Jussi Nordberg, 3:27,98. Toiseksi nopein oli Marko Heikkilä ajalla 3:31,03. Kolmanneksi niukalla erolla jäi Ari Salonen 3:31,36.

Tuukka Hallialla on tälle syksylle vielä jäljellä muutama SM-rallisprintin kilpailu, joissa tavoite on saada lisää junioriluokassa kokemusta. Töitäkin pitää tehdä ensin, että sunnuntaina haljennut pakosarja on kunnossa. Säkylän Huoltopiste Rallisprintin jäljiltä tunnelma oli silminnähden korkealla.

– Takana on kaksi rallisprinttiä soralla. Tämä kilpailu meni nappiin. Toinen kierros onnistui täysin, maalissa ajattelin, että pääsin lähelle isän aikaa. Sitten tajusin, että menin ohi – voitin isäni!

Kilpailun järjestivät yhteistyössä Huittisten Urheiluautoilijat ja Säkylän Urheiluautoilijat.

– Rallisprint järjestettiin uudessa paikassa ja myös ensikertalaisia oli mukana järjestelyissä melko paljon. Se toi oman haasteensa. Siihen nähden kilpailu meni hyvin ja haasteista selvittiin. Myös reitti kesti hyvin ja se sai kuljettajilta runsaasti kiitosta. Kiitoksesta kuuluu kaikille eri yhteistyötahoille, jotka ovat panoksensa kilpailun mahdollistamiseen antaneet, Säkylän Huoltopiste Rallisprintin kilpailunjohtaja Ari-Pekka Saarinen koosti.

Teksti: Janika Ihanamäki

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste