Kotimaisten trophykuskien joukkoon on ilmoittautunut myös ruotsalaispari kokeilemaan vauhtiaan ja tuomaan maaottelun tuntua myös rallipoluille.
Tn4 luokan konkareiden mukana pätkille starttaa myös Racinmedian Toni Harsia. Uudenkaupungin kilpailuun Toni starttaa tutulla Pololla. Ulkoasu on saanut piristysruiskeen uuden tukijan myötä ja Romusiivous.net matkustaakin loput kauden osakilpailut Harsian ja Kekkosen kyydissä.
Edellisessä Kouvolan osakilpailussa Harsia sai jo heti alussa vauhdin päälle, mutta hypyissä murtunut moottorinkorvake aiheutti ylimääräistä ohjelmaa varikolla ja huollon pitkittymisen vuoksi kortteihin kirjattiin aikasakkoa.
– Kouvolan kilpailu jäi harmittamaan, koska kisa lähti jo paremmin käyntiin kuin aiemmat. Moottorinkorvakeongelma vei ennen huoltoa kaiken huomion ja sen jälkeen olikin varsin vaikea saada fiilistä enää takaisin, Harsia muistelee.
Kouvolan jälkeen Poloon on vaihdettu osia varmuuden vuoksi, jotta vastaavanlaisilta murheilta säästyttäisiin. Future rallisprintsarjassa BMW ROX:lla ajetut kisat ja testit ovat kuitenkin syöneet Pololta lähes koko rajallisen testiajan, mutta Ukiin ei kuitenkaan ole tarkoitus lähteä suuremmin säästelemään.
– Nostetaan lisää vauhtia. Alla tosin vanhat renkaat, mutta periksi ei anneta, Toni lupaa.
SM Uusikaupunki Ralli starttaa jäähallin P-alueelta lauantaina 30.08 kello 10.01. RacingMedian parivaljakko lähtee reitille numerolla 65.
RacingMedia Toni Harsia
Vauhtia ja vastuuta!
www.racingmedia.fi
kuva: Toni Vilen