Kangasniemi-ralli saa täten kunnian aloittaa sarjakauden nyt tulevana lauantaina.

Toinen muutos koskee sarjaluokkia, sillä Junioreiden SM-sarja vuosien jälkeen palattiin takaisin lisenssiluokasta riippumattomiin luokkiin, eli Yleinen ja Juniorit ajavat yhdessä samassa luokassa.

Hallitseva mestari Jyri Räsänen ei Kangasnimellä mukana ole, eikä vielä ole tiedossa tuleeko hän puolustamaan mestaruutta muissakaan osakilpailuissa. Sarjakakkonen Jani Laaksonen on mukana ja lienee ennakkoon suurin mestarisuosikki, onhan mies ollut sarjan top-5:ssä jo kolmena vuonna peräkkäin. Myös viime vuoden sarjavitonen Roope Suomalainen on mukana, muiden top-5 nimien puuttuessa F-Rally Trophy luokista. Sarjakolmonen Peetu Viljamaa löytyy kyllä lähtölistalta, mutta alla on nyt aivan eri luokan kalusto, miehen startatessa Volvo 242:lla kilpailuun.

1400-kuutioisten luokkaan on saatu kova yhdeksän kilpailijan lista mukaan. Mainittujen Laaksosen ja Suomalaisen lisäksi, kärkitaisteluihin voitaneen odottaa nimiä Kim Santala, Toni Koskela ja Riku Rantasalo. Suomalainen luottaa Suzuki Swiftiin, muiden suosikkien ajaessa Volkswagen Poloilla.

V1600-luokasta on kilpailijoiden lukumäärä hieman romahtanut viime vuosiin nähden, sillä viivalle on starttaamassa ainoastaan kolme kilpailijaparia. Ville Aromaa ja Sami Vepsä ovat kumpainenkin olleet useammassa sarjakisassa jo kärkitaistelussa, mutta ei toki sovi unohtaa Ville Kantoluotoakaan. Autokirjo on tässä luokassa vähän suurempi, sillä jokaisella on eri auto allaan. Aromaa luottaa Audi A3:een, Vepsällä on alla Volkswagen Polo GTI ja Kantoluoto starttaa Citroen C2 VTS:llä.

Kangasniemi-rallin reitti sisältää kuusi erikoiskoetta, joiden yhteismitaksi tulee noin 70 kilometriä. Kilpailu starttaa lauantaina 12.01 alkaen ja maaliin kilpailijat saapuvat vähän ennen ilta kuutta. F-Rally Trophy kilpailjat starttaavat numeroilla 126 – 137. Online-tulokset löytyvät Ajaksilta, http://www.ajaksi.fi/

Lisätietoa sarjasta ja 1400 Trophy -luokasta sarjan sivuilta: www.1400trophy.fi

Teksti: 1400 Trophy -tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste