Kymmenen vuotta Helsingissä järjestetty X-treme Car Show lähtee kiertueelle. Tänä vuonna yhden tapahtuman sijaan järjestetään kaksi syysnäyttelyä. Aiemmin mukana ollut autotuunaus irrotetaan omaksi erilliseksi tapahtumakseen Tampereelle, ja Lahteen siirtyvä tarjonta keskittyy täysimittaisesti amerikkalaisiin autoihin ja sen vahvaan lifestyleen. Lahden tapahtuman pääteema on ”Chicago Style”, joka tulee näkymään niin autovalinnoissa kuin oheisohjelmassakin. Muita teemoja ovat mm. Custom, Hot Rod, Performance, Retro ja Vintage.

X-treme Car Show’n pääjärjestäjä Mikael Forsman kertoo, että Lahden amerikkalaisten autojen näyttelyssä perehdytään juurta jaksaen jenkkiautoharrastuksen monipuolisuuteen:

– Eriyttämällä näyttelyn pääteemat kahdelle eri paikkakunnalle, saadaan Lahteen tapahtuma, jossa Amerikan meininki ja sen loisto säteilee läpi koko show’n. Lahdessa on usean vuosikymmenen aikaiset vahvat autorakenteluperinteet ja moni merkittävä kotimaamme autorakentaja ja esikuva on kotoisin juuri Lahdesta tai sen lähikunnista. Tämä tulee näkymään näyttelyssä, jossa perehdytään perin pohjin jenkkiautoharrastuksen monipuolisuuteen ja ilmiöihin, jotka tässä tyylisuunnassa ovat vahvoja ja suurelle osalle myös elämäntapa. X-treme Car Show tulee olemaan hyvin laadukas ja mielenkiintoinen koko perheen viikonloppunäyttely –Forsman kertoo.

Esiintyjiä ja näytteilleasettajia ulkomaita myöden

Näyttelyyn valikoituu esille maamme parhaimmat ja mielenkiintoisimmat rakennetut ja entisöidyt Amerikalaiset harrasteautot. Kansainvälisessä erikoisautonäyttelyssä on osallistujia ulkomailta myöden sillä paikanpäälle kutsuttuina saapuvat osa Pohjois-Euroopan johtavista tapahtumista palkitut show-autot. Myös ulkomaisia tähtivieraita on tulossa Yhdysvalloista saakka. Näyttelyä tullaan seuraamaan kansainvälisen median toimesta.

X-treme Car Show järjestetään Lahden Messukeskuksessa 12.-13.10.2013. Näyttelypaikkavaraukset ovat käynnissä osoitteessa www.x-treme.fi

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste