Ilmoittautumisaika päättyy sunnuntaina 30.1.2011 klo 23.59. Samaan aikaan päättyy kauden ensimmäisen osakilpailun, Lapualla ajettava POPPankki SM- rallisprint.

 

Sarjaan on tätä kirjoitettaessa ilmoittautunut vajaa 40 kuljettajaa. Mukaan mahtuu vielä iso joukko kuljettajia.

Varsinkin isojen autojen ja naisten luokat kaipaavat täydennystä. Kaikenlaisia huhuja on kuulunut vielä mukaan tulijoista. Se on ainakin varmaa, että viime vuoden pronssimitalin puolustaja Vihdin UA:n Markku Jääskeläinen on mukana ajatuksena kirkastaa mitalin väriä. Olisi hieno ajaa mitaleista jos Tomppa (Tomi Hallia) ja Pasi (Erkkilä) olisivat sarjassa mukana puolustamassa mitaleitaan, kertoi Jääskeläinen kauden odotuksista.

Mukana on rallisprintin sääntöjen mukaiset luokat ja tälle kaudelle uutena ihan oma luokka nelivetoisille ralliautoille. Tähän luokkaan voi osallistua rallin SM1 luokan autoilla, N-ryhmä, S2000 Rally ja FIA R4. Kun näille autoille on oma luokkansa, niin he ajavat tasaväkisesti SM-mitaleista.

Tärkein asia sarjailmoittautumisessa on se, että se on ilmainen, erillistä sarjamaksua ei siis ole.

Nyt siis kipikapin KITIin hoitamaan ilmoittautumiset kuntoon niin SM-sarjaan kuin kauden ensimmäisiin osakilpailuihin. SM-sarjan säännöt ovat myös KITIssä.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste