Citroën DS3:n ohjaamossa debytoiva Vainionpää ja hänen kartanlukijansa Mika Juntunen aloittivat Suomen MM-rallin ennakkosuunnitelmien mukaisesti ja nostivat vauhtiaan kokemuksen karttuessa.

Ensimmäisen pätkän seitsemännen sijan jälkeen kaksikko kirjasi useamman kolmossijan, joiden ansiosta sijoituskin vakiintui kolmanneksi.

Torstain päätös-EK:lla Vainionpää ajoi luokkansa pohja-ajan. Hänen ero luokan kärjessä ajavaan Alastair Fisheriin on 38,2 sekuntia.

– Melko lailla meni suunnitelmien mukaan, mutta paikoitellen pätkät ovat olleet odotettua huonommassa kunnossa. Olen pyrkinyt ajamaan järkevästi ja säästämään autoa, Vainionpää raportoi.

– Kärjessä vetävät kaksi Irlannin poikaa ovat kyllä laskeneet tosi mallikkaasti. Toki heillä on tästä samanlaisesta Citroën DS3 –mallista huomattavasti suurempi kokemus kuin minulla.

– Tarkoitus olisi jatkaa omaa puhdasta ajoa. Katsotaan perjantain ja lauantain pätkillä, jos saisimme kärkeen eroa kavennettua, Vainionpää suunnitteli.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste