Toisena kilpailupäivänä hankittu 11:s sija pysyi Välimäen hyppysissä rallin loppuun saakka. Seitsemän tehdaskuljettajan jälkeen erot kasvoivat melkoisen suuriksi. Välimäen ero voittajaan Sebastien Loebiin venyi reiluun 24 minuuttiin.

Hyundain viimekautisella tehdasautolla kilpaileva tamperelainen koki suurimmat jännityksen hetket sunnuntaiaamun haastavalla aloituspätkällä.

– Legendaarinen Turinin EK oli huomattavasti vaikeampi kuin olisin voinut kuvitella. Kun nousimme lähtöpaikalta vuoristotietä ylöspäin, olosuhteet muuttuivat koko ajan liukkaammiksi. Tulin sen pätkän erittäin varovasti, kuten tuloksistakin näkyy, yli kolme minuuttia kärjelle hävinnyt Välimäki myönteli.

– Turini ajettiin iltapäivällä toiseen kertaan ja silloin aikani parani lähes pari minuuttia.

MM-kauden avaus tyydytti kovasti Välimäkeä ja kartanlukija Jakke Honkasta.

– Päällimmäisenä tavoitteena oli maaliin pääseminen. Virheettömän ajon lisäksi auto toimi moitteettomasti. Myös tiimi oli tyytyväinen, kun viime kaudella Hyundai-kuskien MM-rallit päättyivät turhan usein tekniikkavikoihin, Jussi totesi.

– Seuraavaan osakilpailuun Ruotsiin lähden vain paikan päälle seuraamaan kisaa. Kauden kolmannessa MM-rallissa Meksikossa ollaan taas viivalla.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste