AKK-Motorsportin valmennusryhmän kasvatti Valtteri Bottas hallitsi Alastarolla ajettua NEC-sarjan kolmannen kisaviikonlopun toista kilpailua lähes alusta loppuun. Bottaksen jälkeen toiseksi ajoi Portugalin Antonio Felix Da Costa ja kolmanneksi kaasutteli yhdeksännestä lähtöruudusta startannut saksalainen Tobias Hegewald. Saksalaiselle Motopark Academy –tiimille Alastaron viikonloppu oli täydellinen, saavuttihan tiimin kuljettajat kummassakin ajetussa kilpailussa kaikki palkintokorokesijoitukset.
– Ajoin samalla taktiikalla kuin eilen ja se toimi. Puoleen väliin saakka ajoin täysillä ja loppuajan pyrin ajamaan varmistellen sijoitukseni, Bottas kertasi kilpailun kulkua.
Täydellä pistemäärällä Formula Renault NEC -sarjaa johtava Bottas on erittäin tyytyväinen kauden alkuun:
– Kauden alku on ollut täydellinen: kuusi lähtöä ajettu ja koossa on maksimipisteet. Toivottavasti kausi jatkuu samaan malliin, myhäili Bottas voittajahaastattelussa.
Sarjan toiselle suomalaiskuljettajalle, suomalaisen Koiranen bros. -tiimin Daniel Aholle kotimaan kisaviikonloppu ei ollut suotuisa. Eilen kilpailu päättyi, kun varaslähdön myötä suomalainen liputettiin ulos kilpailusta ja tämän päivän kilpailuun Aho joutui starttaamaan varikolta. Kilpailu päättyi keskeytykseen toisella kierroksella.
Formula Renault 2.0 Finland -sarjassa ajava Toomas Heikkinen ajoi tässä kansainvälisessä sarjassa vieraskuljettajana sunnuntaina sijaluvulle 16.
Lisätiedot Rata-autoilun SM-sarjasta sekä viikonlopun muista lähdöistä: http://www.rata-sm.fi/
Formula Renault 2.0 Northern European Cupin Alastaron testien kierrosajat sekä aika-ajojen ja kilpailulähtöjen tulokset: http://www.necup.com/Results08.htm