Roni Kauppi lähti rallin Kouvolan SM-osakilpailuun hieman epävarmassa tunnetilassa ja äärimmäisen toiveikkaana.

– Kevät on ollut Oulun korkeudella todella myöhässä. En ole päässyt testaamaan autoa ollenkaan. Ainoa testi oli muutaman sadan metrin kiihdytys. Eli auton kunnosta ei ollut varmuutta, ja kun kalusto vaihtui vuoden alussa, niin ei ollut myöskään minkäänlaista ajotaustaa soralla. Kolmas muuttuva tekijä oli kartturin vaihto, kun vakiokartturi Markus Partasen perheeseen odotettiin uutta jäsentä, luetteli Kauppi ennen kisaa.

Nuotit nippuun ja shakedownin murheet

Kartturiksi pestatun Eetu Hellstenin kanssa perjantain nuotitus sujui hyvin.

– Eetusta oli todella paljon hyötyä, kun tehtiin perjantaina nuottia. Sain mielestäni hyvät nuotit.

Illan suussa alkoivat sitten murheet.

– Shakedownissa laatikko hajosi. Onneksi saimme apuja Viitalan Jonilta, kiitos siitä. Siitä tuli pitkä ilta remontin parissa. Koko ajan oli kuitenkin sellainen tunne, että auto saadaan kasaan aamuksi, jutteli Kauppi.

Kisasta pannukakku

Kaupin kilpailu ei mennyt kuin Strömsössä. Vaikeudet alkoivat heti alusta alkaen.

– Kolmosvaihde temppuili. Vaihde kyllä kytkeytyi, mutta se piti asetella, eikä kilvanajosta kyllä tullut mitään. Nuotit olivat kohdallaan ja kovempaakin olisi voinut mennä, mutta laatikko rajoitti vauhtia, manasi Kauppi.

Kauppi ja Hellsten keskeyttivät lopulta ensimmäiselle tauolle, kun laatikon kuori oli halki. Myös Hellsten vahvisti, että yhteistyö sujui hyvin.

– Nuotituksen kanssa ja kisan aikana niiden kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Edessä pitkä tauko

Sen verran paljon tuli Kaupille takapakkia, että kesän kilpailukalenteria pitää rukata oikein kunnolla.

– Varmaa on, että seuraava rallin juniorimestaruusosakilpailu jää väliin ja samoin Pohjanmaa-ralli. Loppukesän kisat ovat nyt tavoitteina. Citikan osia on vaikea saada ja myös auton korjaus kestää aikansa. Autoa pitää myös päästä testaamaan selkeästi enemmän ja itse pitää harjoitella enemmän, vahvisti Kauppi ja jakoi kehuja kilpakumppaneilleen: – Järkyttävän kovaa jätkät menevät. Ei voi muuta sanoa.

Teksti: Team Kauppi tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste