Toisena on Teemu Asunmaa ennen rengastestiä ajavaa Craig Breeniä. Rallilegenda Ari Vatanen puolestaan nauttii elämänsä rallista.
Kun rallissa on ajamatta enää kaksi erikoiskoetta viime vuonna Joensuussa voittanut Emil Lindholm on ajamassa toistamiseen kohti voittoa, kannoillaan 7,4 sekunnin päässä pstejohtaja Teemu Asunmaa. SM1-luokassa kolmantena on tahmeasta alkukaudesta selviämään päin oleva Juha Salo.
– Hienoa, että johdetaan. Kolmannella erikoiskokeella alkuun tultiin vähän varovasti, mutta saatiin pidettyä rytmi päällä. Hieno pätkä, tullaan nättiä ja pitkää liippiä. On nämä vain hienoja pätkiä, huhhuh, Lindholm tunnelmoi.
– Breen on toki mennyt kovaa, mutta häntä vastaan emme missään nimessä taistele, vaan SM1-luokan ykkössija on tavoitteena. Sijoitukset kertovat meidän kotimaisen sarjan kovasta tasosta, ettei se Breen täällä ylivoimainen ole. Teemun (Asunmaa) edellä haluttaisiin pysyä pisteiden takia.
SM2-luokassa johtopaikalle on noussut Ville Hautamäki. Toisena on Minillä viilettävä Riku Tahko, joka hänkin pääsi ohi Jaro Kinnusen.
Breen: “Hienoin koskaan ajamani erikoiskoe talvella”
Irlannin vahvistus Craig Breen on nauttinut rallista ja ollut jopa yllättynyt vauhdistaan.
– Ralli on mennyt paremmin kuin odotettiin. Edellä olevat kuljettajat menevät vauhdilla, mutta olemme onnistuneet ajamaan hyviä aikoja. Ensimmäinen kerta, kun ajetaan tällä autolla ja nimenomaan näillä renkailla hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin yleensä, joten onhan se yllätys, että sijoitus on tämä.
Kolmas erikoiskoe oli hieno, varmaan hienoin koskaan ajamani erikoiskoe talvella, nautittiin paljon. Loppupäivä jatketaan rengastestejä, mitä tässä on tehty koko ajan, Breen kommentoi.
SM3-luokan ennakkosuosikki jäi lumipölyyn – “Ei siinä paljon nähnyt“
SM3-luokan ennakkosuosikki, Lauri Joona, koki epäonnea jäädessään toisen kuljettajan lumipölyyn.
– Ei mennyt ihan niin kuin piti. Pyydettiin jo aiemmin lisää väliä, mutta nyt oli huonoa tuuria. Edellä olevat olivat ilmeisesti spinnanneet ja ajettiin viisi-seitsemän kilometriä heidän perässä. Ei siinä paljon nähnyt, ja kyllähän se turhauttaa, mutta se on kai rallia, Joona kertaa pettyneenä.
Luokassa ykkössijan on itselleen napannut Flying Finn Future Star -tittelin omaava, viime vuoden Suomen mestari Sami Pajari, nyt 27,6 sekunnin erolla Joonaan. Kolmantena on Henri Hokkala.
SM4-luokassa tammikuun Tunturissa väläyttänyt Petteri Jäppinen on jälleen vauhdissa ja on ajanut itsensä luokkansa ykköseksi. Toisena on Sami Korvola ja kolmantena Jere Pensas.
VIP-autoa ajava Vatanen ajaa itseään kuolemattomaksi – “Tämä on elämän suolaa“
Ari Vatanen on nauttinut rallipäivästä täysin rinnoin, eikä pääse kehumasta tunnelmiaan.
– Olen noin kymmenen vuotta nuortunut jokaisella pikataipaleella. Että jos tämä tätä tahtia jatkuu, minähän tulen maaliin kuolemattomana. Olen todella nauttinut, ja tällainen keli ympärillä – apua – tää on hienoa. Mitä muuta voisi pyytää, tämä on elämän suolaa, Vatanen hehkuttaa.
– Seuraava erikoiskoe on Oskola, joka on vain muutama kilometri kodistani. Sitä on ajettu jo ennen ajokorttia, ja se on ehkä yksi hienoimmista pätkistä, joka on olemassa.
Rallissa on jäljellä vielä kaksi erikosikoetta. Ensimmäinen auto lähtee seuraavalle eli neljännelle erikoiskokeelle kello 16.42. Maaliin saavutaan aikataulun mukaan kello 18.21.
Tilanne EK 3 jälkeen:
Yleiskilpailu
- Emil Lindholm 27:28,7
- Teemu Asunmaa +7,4
- Craig Breen +10,3
SM1
- Emil Lindholm 27:28,7
- Teemu Asunmaa +7,4
- Juha Salo +19,3
SM2
- Ville Hautamäki 29:17,6
- Riku Tahko +8,4
- Jaro Kinnunen +16,3
SM3
- Sami Pajari 29:58,9
- Lauri Joona +27,6
- Henri Hokkala +39,8
SM4
- Petteri Jäppinen 34:08,4
- Sami Korvola +2,6
- Jere Pensas +12,8
Live-lähetys
Teksti: Ralli SM / Viestintä.