Paalulle ajanut Westergård oli tyytyväinen suoritukseensa.

– Hyvin meni ja auto toimi moitteetta. Auto on ollut hyvä ajettava aiemmin, mutta nyt tuntui, että vielä ollaan menty jonkun verran eteenpäin. Nopeasta ajasta ja tasaisesta suorittamisesta huolimatta pikkuisen tuntui siltä, että enemmän olisin voinut testata ennen tätä Pärnun viikonloppua. Huomiseksi tehdään pientä säätöä vielä autoon ja tavoitteena on totta kai ottaa voitot molemmista lähdöistä, Westergård sanoi.

Rallilegenda Juha Kankkunen oli hyvässä vauhdissa jo perjantain harjoituksissa, ja sama meno jatkui myös aika-ajoissa. Kuudenneksi ajanut Kankkunen kehui Porsche 991 GT3 Cup -autonsa ajettavuutta.

– Täytyy olla tyytyväinen sijoitukseen ja auto toimi oikein hienosti. Tokihan tuossa näki, että kokemattomuus näkyi otteissa ja enemmän pitäisi saada kilometrejä alle, mutta siihen nähden hyvän tuloksen sain ajettua. Huomenna toki laitetaan kaikki peliin, mutta nämä muut kuskit ovat niin paljon kokeneempia niin autojen kuin tämän radankin suhteen, joten varmaan ihan kärkitaisteluun en pysty, kokenut Kankkunen kertoi aika-ajojen jälkeen.

Kankkusen lisäksi Pärnun varikolla nähtiin myös toinen suomalainen rallilegenda, kun Viron autourheiluliiton puheenjohtajana toimiva Ari Vatanen saapui paikalle. Vatanen ei suoralta kädeltä luvannut lähteä haastamaan Kankkusta radalle.

– On todella upeaa, että tänne Pärnuun on saatu rakennettua Pohjoismaiden ja Baltian modernein rata monipuolisine palveluineen. Näen myös erittäin tärkeänä, että teemme yhteistyötä niin Skandinavian maiden kuin koko Baltian kesken moottoriurheilun saralla, koska näin saamme enemmän voimaa lajien taakse, radan kehitystä läheltä seurannut Vatanen kertoi.

– Olin erittäin ilahtunut kun kuulin eilen, että Juha on täällä ajamassa Porschella. Hän näytti ajavan vielä hienosti aika-ajoissa, joten lämmittää kovasti sydäntä nähdä hänet ratin takana. Vanhojen tähtien comebackit sytyttävät aina niin kanssakilpailijoiden keskuudessa kuin yleisössäkin, joten todella positiivinen väriläiskä tämä Juhan ajaminen täällä Pärnussa on, Vatanen sanoi hyväntuulisena.

Porsche GT3 Cupin ensimmäinen kisalähtö ajetaan lauantaina 27. kesäkuuta kello 14.15 ja toinen lähtö kello 17.30.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste